Vuonna 2023 Suomessa tehtiin 752 itsemurhaa, mikä on 12 enemmän kuin edellisenä vuonna. Vaikka luku on merkittävästi alhaisempi kuin 1990-luvun alussa, jolloin vuosittain tehtiin yli 1 500 itsemurhaa, viime vuosien positiivinen kehitys on pysähtynyt. Koronapandemia ei näyttänyt vaikuttavan merkittävästi itsemurhien kokonaismäärään, ja vuoden 2023 itsemurhakuolleisuus vastaa vuoden 2019 tasoa.
Miesten ja naisten itsemurhakuolleisuuden kehitys
Itsemurhia tehdään Suomessa edelleen huomattavasti enemmän miesten kuin naisten keskuudessa. Kolme neljästä itsemurhan tehneestä vuonna 2023 oli miehiä. Sukupuolten välinen ero on kuitenkin kaventunut 1990-luvulta lähtien, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana itsemurhakuolleisuus on vähentynyt molemmilla sukupuolilla, miehillä hieman nopeammin kuin naisilla.
Nuorten itsemurhien kasvu herättää huolta
Vuonna 2023 alle 25-vuotiaiden nuorten itsemurhien määrä nousi 116:een, mikä on 28 enemmän kuin vuonna 2022. Tämä on korkein luku yli vuosikymmeneen; viimeksi nuoria kuoli itsemurhiin enemmän vuonna 2012. Nuorten osuus kaikista itsemurhista oli 15 %, ja erityisesti 20–24-vuotiaiden ryhmässä itsemurhia tehtiin eniten.
Naisilla nuorten osuus korostui: 40 % nuorten itsemurhista tehtiin naisten toimesta, mikä on nousua edellisvuosiin nähden. Naisten itsemurhat painottuivat alle 25-vuotiaiden ryhmään, kun taas miesten itsemurhien ikäjakauma oli tasaisempi.
Vaikka itsemurhien osuus kaikista kuolemansyistä on vain noin 1 %, nuorten keskuudessa itsemurhat ovat merkittävä kuolinsyy. Vuonna 2023 jopa joka kolmas 15–24-vuotiaan kuolema johtui itsemurhasta. 15–19-vuotiaiden naisten keskuudessa luku oli erityisen hälyttävä: puolet menehtyneistä oli tehnyt itsemurhan.
Lähde: Tilastokeskus
Miettikää 752 itsemurhaa Suomessa yhden vuoden aikana. Järkyttävä määrä. Lähes 2 joka päivä.