in ,

Lukijan Kynästä: ”kun suomi putosi puusta VOL2”

Kummastelen tässä kun uutisia selailen mistä tällainen kummallinen touhu johtuu. Koko sosiaalinen media kiehuu kuin vanhan noidan kattila.

Turun kaupungin varavaltuutettu Paco Diop irtisanoutui työstään kun hän ”ahdistui” työssään varhaiskasvatuksen puolella. Hänen mielestään ikoninen lasten lautapeli Afrikan tähti on rasistinen ja viittauksia jopa kolonialismiin.
Hän ei omien sanojensa mukaan pysty tekemään työtään kun päiväkodissa lapsilla on näitä pelejä. Herää kysymys mitä hän tällä hakee. Myös turun kaupungin pormestari Minna Arve on hänen kanssaan samoilla linjoilla.

Nyt Turussa harkitaan pelien poistamista päiväkodeista rasistisina. Helsingin yliopisto ilmoitti myös että heidän virallinen kanta on että Afrikan tähti on rasistinen. Samaa huhua olen kuullut Tampereen suunnalta. Jotenkin tulee mieleen onko tässä nyt joku vallanhimo kun vaalit ovat tulossa. Vaikka minä en tällaista ihmistä valtuustoon äänestäisi enkä päästäisi lapsiani hänen opetuksensa piiriin. Jos tavallinen lautapeli ahdistaa niin millainen on tällaisen ihmisen sielunmaisema varsinkin kun on kotoisin siitä maanosasta mitä pelissä kuvataan. Onko tämä normaalia että kaikessa nähdään nykyään rasismia.
Olen yrittänyt kysyä ihmisiltä – mitä on rasismi. Mutta tuntuu että vastaus on sen mukainen mitä puoluetta edustaa.
Eikä kukaan oikeasti osaa kysymykseen vastata ainakaan mitään selkeää.

Minusta päiväkotilapset eivät eivät edes tarvitse mitään varhaiskasvatusta koska se on vanhempien tehtävä. Esikoulu on sitten eri asia. Vaikka ei niitäkään ennen ollut. Vanhemmat hoitivat jälkikasvunsa itse ja opettivat käytöstapoja sekä miten toisten kanssa tullaan toimeen. Nyt kun aikuisten pitää toimeen tullakseen olla molempien työelämässä sensijaan että äiti olisi kotona hoitamassa lapsiaan niin päiväkoteja tarvitaan. Tosin minusta sen ikäiset vielä leikkii eikä heille kuulu aikuisten asiat. Leikki on lapsen oppimista.
Omista kouluvuosistani on jo jonkin verran aikaa ja ihmettelenkin mitä kaikkea lapsille opetetaan jo taaperoiässä. Ennen mentiin suoraan alakouluun ja siitä sitten peruskouluun jne. Ei ollut Tarvetta millekään varhaiskasvatukselle siinä muodossa kuin sitä nyt on.

Lisäksi luin kauhukseni että Turun kaupungin suunnitelmat eivät jää Afrikan tähteen vaan vaakalaudalla on myös
Peppi Pitkätossu ja Viisikkokirjat sekä muutkin lapsille ja nuorille suunnatut kirjat. Kun niissä oleva maailmankuva
”ei vastaa nykypäivää”
mitä ihmeen väliä sillä on koska ne ovat mielikuvituksen tuotteita. Tosin aikansa tyyliin mutta silti. Kyllä aikuisten pitäisi ymmärtää ettei niistä kukaan tosissaan elämänohjeita etsi ne ovat lastenkirjoja tai pelejä. Lapsille aikoinaan tehtyjä.
Tosin niissä on viisautta jota ei nykypäivän kirjoissa enää helposti löydy.
Onko tämä vaaraksi lapsille kun niiden sanoma on vielä tervettä eikä nykymenon saastuttamaa. Niissä on normaalit perhearvot. Äiti ja isä niinkuin kuuluukin.
Eikä se tunnu oikein ”sopivan” nykykasvatuksen metodeihin. Kuulostaa vähän kyseenalaiselta tämä nykymeno kun ajattelee lasta joka on puhdas ja viaton.
Nykyään on normaalia opettaa sukupuoliasioita mutta lautapeli tai lasten kirja onkin jonkin sortin rasismia.
Vielä kun jo päiväkodeissa on lapsia monesta maasta monesta eri kulttuurista niin lapsi hyväksyy leikkikaverit ihan luonnostaan eikä edes mieti mitään aikuisten asioita. Aikuiset tekee asioista, vaikeita. Lisäksi nykylapset pakotetaan aikuistumaan aivan liian varhain.

Nyt tämä kyseenalainen suuntaus on saanut vaaralliset mittasuhteet.
Jos pelejä ja kirjoja poistetaan niin ollaan lähellä ”kirjarovioita” kun myös joitain kirjoja myös kirjoitettiin uusiksi kun niissä mainittiin kotieläimiä. Eli onko Suomen Turku ja myös muu Suomi tullut hulluksi. Vähän siltä vaikuttaa.

Nimimerkillä ”vanhanaikainenko”

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Traficom pysäytti Eagle S -aluksen tarkastuksessa havaittujen puutteiden takia

Toimeentulotuen ehtojen tiukennukset – työryhmän muistio julkaistu