Onko Suomessa rehelliset vaalit?

Usein kuulemme oman perinteisen mediamme kautta, kuinka eri asiantuntijat syyttävät esimerkiksi Venäjän ja monien muiden maiden vaaleja vilpillisiksi – joskus jo ennen kuin vaalit on edes käyty ja ääniä laskettu. Langettava tuomio lausutaan erityisesti silloin, jos vaalien voittaja on eurooppalaisen poliittisen eliitin kannalta epäedullinen tai ei-toivottu. Mutta miten mahtaa olla asian laita demokratian mallimaassa ja omassa kotimaassamme, Suomessa?

Kunta- ja aluevaalit käytiin menneenä sunnuntaina. SDP oli molemmissa ykkönen, kannoillaan Kokoomus ja Keskusta. Selkeästi taaempana tulivat Vihreät, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset. Paras vertailukohta tulosanalyysille lienee vuoden 2023 eduskuntavaalit, sillä sen jälkeen järjestetyt presidentinvaalit ja eurovaalit ovat enemmän henkilövaaleja ja dynamiikaltaan erilaisia. Vuoden 2023 eduskuntavaaleihin verrattuna oppositiopuolueet, erityisesti Sosiaalidemokraatit ja Keskusta, nostivat kannatustaan – hallitusvastuu painaa aina seuraavissa vaaleissa. Tämän tunsi erityisesti rökäletappion kokenut Perussuomalaiset. Tavallisen suomalaisen puolustajaksi profiloituneen puolueen hallituskaudella maahanmuutto on jatkunut vilkkaana, heikoimmassa asemassa olevilta on leikattu, ja EU-integraatio ei ole ainakaan hidastunut. Ainoa hienoinen yllätys lienee pääministeripuolue Kokoomuksen torjuntavoitto – puolue säilytti kannatuksensa ennallaan. Joka tapauksessa vaalitulos on pitkälti odotetun kaltainen. Mutta onko suomalaisessa demokratiassa todella kaikki hyvin?

Pureutuminen pintaa syvemmälle antaa syytä epäillä myös muuta. Ensimmäinen huomiota herättävä seikka on hylättyjen äänten suuri määrä – kuntavaaleissa lähes nelinkertainen ja aluevaaleissa jopa kymmenkertainen edellisiin vaaleihin verrattuna. Eivätkö suomalaiset enää osaa äänestää, vai mistä on kyse? Syyksi on epäilty kaksien vaalien samanaikaista järjestämistä ja sekaannusta vaalilipukkeiden ja numeroiden kanssa. Tämä varmasti selittää osan hylätyistä äänistä. Villimpi teoria liittyy äänestäjien jännittämiseen äänestyspaikoilla. Vähintäänkin äänestysprosessissa on vakavia puutteita, mikäli ihmisten on helppo täyttää lipukkeet väärin.

Mystisempi tapaus liittyy kuitenkin kadonneisiin tai laskennan aikana vähentyneisiin ääniin. Ainakin yksi esimerkki tallentui reaaliaikaisesti LEVELI SHOW:n suorassa lähetyksessä, kun Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaaliehdokkaalta Tiina Keskimäeltä poistui lähes 600 ääntä. Keskimäki ei lopulta tullut valituksi aluevaltuustoon. Järjestelmät voivat tietenkin temppuilla ja äänten syöttämisessä voi tapahtua inhimillisiä virheitä, mutta vaaliviranomaisten vaikeneminen tapauksesta ei herätä luottamusta.

Aiemmista vaaleista on hyvä nostaa esille ainakin Matti Heikkisten uskomaton sattuma. Viime eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiirissä oli ehdolla kaksi eri ehdokasta, joiden nimi oli Matti Heikkinen – ja molemmat saivat täsmälleen saman äänimäärän. Vasta tarkastuslaskennan jälkeen heidän välilleen vahvistui kahden äänen ero. Tilastollinen todennäköisyys tällaiselle skenaariolle on lähes olematon. Paljon todennäköisempää on, että ääntenlaskujärjestelmä on käsitellyt heidät yhtenä ja samana ehdokkaana.

Itse vaalien ja äänestämisen lisäksi myös ehdokasasetteluun liittyy epäselvyyksiä. Esimerkiksi Paavo Väyrynen pyrki valitsijayhdistyksen kautta ehdokkaaksi vuoden 2024 presidentinvaaleissa, mutta ei lopulta saanut kokoon riittävää määrää kannattajakortteja. Hieman myöhemmin hän kuitenkin epäili, että Posti olisi kadottanut tuhansia kannattajakortteja. Todisteeksi hän esitti kuvakaappauksia Postin seurantapalvelusta, jonka mukaan ainakin yksi lähetys oli toimitettu Viroon ja vastaanotettu siellä. Muutenkin hän kertoi viime hetkien kannattajakorttimäärän olleen huomattavan pieni huolimatta näkyvästä kampanjoinnista. Väyrynen teki varmasti myös virheitä prosessissa ja reagoi vähäisiin kannattajakortteihin liian myöhään, mutta poliisin haluttomuus tutkia asiaa herättää kysymyksiä.

Edellä mainittiin vain muutamia esimerkkejä, mutta epäselvyyksiä on paljon muitakin, liittyen muun muassa ennakkoäänten käsittelyyn ja säilytykseen. Joidenkin ehdokkaiden äänimäärät (esim. Mika Aaltola vuoden 2024 presidentinvaaleissa vs. eurovaaleissa) sekä nykyisen eduskunnan yksimielisyys suurissa linjoissa ovat herättäneet monissa epäuskoa. Äänimääriin vaikuttavat kuitenkin suuresti myös medianäkyvyys ja gallupit, joita en käsittele tässä sen enempää, sillä näen ne enemmän äänestykseen vaikuttamisen kuin varsinaisen vaalivilpin välineinä.

Maailma – Suomi mukaan lukien – on epävakaassa ja jopa hullussa tilassa, mutta poliittinen voimatasapainomme ei tunnu muuttuvan juuri lainkaan, mikä turhauttaa monia. Pitää kuitenkin muistaa, että suomalaisten luottamus järjestelmään ja instituutioihin on edelleen eurooppalaisittain korkealla tasolla. Epävarmat ajat saavat osan etsimään uusia vaihtoehtoja, kun taas toiset turvautuvat tuttuihin ja turvallisiin auktoriteetteihin entistä tiukemmin. Muistan, kun hyvä ystäväni pari vuotta sitten totesi pienpuolueiden edustavan parhaiten hänen arvojaan, mutta kertoi silti äänestävänsä Perussuomalaisia, koska ”ei pieni puolue kuitenkaan saa niin paljon ääniä, että he pystyisivät vaikuttamaan mihinkään”. En usko hänen olevan ainoa ajatustensa kanssa.

Kaiken edellä esitetyn huomioon ottaen en usko Suomessa tapahtuvan massiivista vaalivilppiä. Mutta olisi naiivia ajatella, että väärinkäytöksiä ei missään tapauksessa voisi tapahtua.