Purjehdin tunteiden aallokossa, kun sataa rankasti ja myrsky raivoaa, minua pelottaa. Käännän katseeni taivasta kohti ja apua anon, tyynen aallokon ja lempeän tuulen saan, nautin kun aurinko porottaa, sitten itselleni sanon; ”kyllä tästä selvitään”.
Välillä epätoivo valtaa mielen, maata ei näy, avomerta silmänkantamattomiin vain, silloin katkeran kyyneleen nielen ja saarta pyydän rukoillen.
Kun saaren matkallani saan, jaloittelen. Saari voi olla kuiva ja hiekkainen tai saari voi olla kaunis ja hedelmällinen, toinen antaa paikan levähtää, toinen antaa ravintoa ja juomaa, molemmat saaret ovat tervetulleita, molemmilta saarilta jotain saan, kaikki saaret ovat Jumalan luomaa ja auttavat jaksamaan purjehdusta eteenpäin vain.
Aina kun luulen eksyneeni, kompassi minut oikealle reitille ohjaa, aina kun luulen unohtuneeni, purjeveneeni koskettaa rantamatalikon pohjaa, taas saaren sain.
En tiedä kuinka pitkä purjehdukseni on, ei ainakaan loputon, mutta en tiedä koska meret on käyty ja saaret koluttu, en tiedä koska rantaudun, satamaan saavun, perille pääsen ja purjehdukseni päätän.
Toivottavasti matkallani voin jotakin hyvää antaa, toivottavasti matkani hedelmää kantaa ja jälkeeni jotain pientä, mutta arvokasta jätän, jonkun sydämen onnella täytän, sitten voin rauhassa astua satamaan, pääsen lepäämään, matkasta voipuneena, Jumalan syliin voin vihdoin nukahtaa.
Silloin pitkä ja raskas purjehdus on jo taakse jäänyttä historiaa.
Omistettu isälle
GIPHY App Key not set. Please check settings