Julkisen sanan neuvosto – tuo suomalaisen journalismin itsetyytyväinen moraaliposeeraaja – jatkaa vakaata marssiaan kohti täydellistä merkityksettömyyttä. Perustamisestaan lähtien JSN:n tarkoituksena on ollut valvoa journalismin eettisiä periaatteita, mutta käytännössä se on onnistunut lähinnä suojelemaan vanhoja valta-asemia ja silittelemään sisäpiiriläisten päätä.
Jos JSN olisi liikenneyksikkö, se olisi kyltti keskellä moottoritietä, jossa lukee ”Aja varovasti” – ilman poliisivaltuuksia, ilman seuraamuksia ja ilman karttaa siitä, missä oikeastaan ollaan.
JSN:n tehtävä on käsitellä kanteluja journalismin eettisistä rikkeistä. Tämä kuulostaa hienolta paperilla, mutta käytännössä toiminta muistuttaa enemmän klubia, jossa toimittajat arvioivat toisiaan kahvikuppi kädessä, selkää taputellen. Päätökset eivät sido ketään – eivät tekijöitä, eivät työnantajia, eivätkä varsinkaan yleisöä, joka jää usein nuolemaan näppejään odottaessaan oikeutta.
Jos joku odottaa JSN:ltä todellista puuttumista median väärinkäytöksiin, kannattaa istua alas – mieluiten nojatuoliin, sillä odotuksesta tulee pitkä. Mahdollisesti elinikäinen.
Neuvoston kokoonpano herättää myös aiheellista hilpeyttä: JSN on kuin vanhojen mediatalojen vanhainkoti, jossa entiset päätoimittajat ja toimittajat arvioivat nykyisiä päätoimittajia ja toimittajia – usein samasta mediakonsernista. Toisin sanoen, vanhat kaverit tarkistavat, oliko toisen kirjoitus varmasti sopiva.
Ironista kyllä, julkinen sana ei ole koskaan ollut näin epäjulkinen.
JSN:n puolustajat toistavat usein mantraa: ”laadukas media valvoo itse itseään”. Tämä kuulostaa lähes uskonnolliselta rituaalilta – kuin toimituksellinen messu, jossa toimituskunta on sekä pappi että rippi-isä. Todellisuudessa kyse on lähinnä siitä, että suuret mediatalot saavat rauhassa rakentaa omaa todellisuuttaan ilman ulkopuolista häiriötä.
Kritiikkiä ei siedetä, eikä vaihtoehtoisille näkökulmille ole sijaa. Kun median sisäpiiri pyörittää valvontajärjestelmää, kuka oikeastaan valvoo valvojia?
Sananvapaus – vain jos olet sisäpiirissä
JSN on myös ollut näkyvästi hiljaa silloin, kun toimittajia on syrjitty poliittisten tai ideologisten näkemysten vuoksi. Uudet toimijat, jotka eivät kuulu vakiintuneeseen mediakenttään, saavat usein huomata, että JSN:n ”sananvapauden” standardit ulottuvat vain tietynmieliseen journalismiin. Jos et allekirjoita valtamedian arvopohjaa, olet ulkopuolinen – eikä JSN:ltä heru sympatiaa, saati oikeusturvaa.
Tässä valossa voidaan kysyä: onko kyseessä enää riippumaton valvontaelin vai pelkkä portinvartija?
Lopuksi: onko JSN:llä enää mitään virkaa?
Ehkä Julkisen sanan neuvoston pitäisi vaihtaa nimensä. Ehdotuksia:
– Julkisen sanan nostalgia-kerho
– Journalismin sisäpiirin nimitystoimikunta
– Julkaisijan Sokea Neuvosto
Sillä jos tarkoitus on ylläpitää luottamusta mediaan, JSN on siinä epäonnistunut. Jos taas tarkoitus on suojella sisäpiiriä kritiikiltä, JSN on ollut häkellyttävän tehokas.
Kysymys kuuluu: tarvitseeko nykyaikainen, monimuotoinen ja digiajan journalismi enää tällaista 1900-luvun reliikkiä?
Vai olisiko aika perustaa jotain uutta – läpinäkyvää, rehellistä ja aidosti riippumatonta?
GIPHY App Key not set. Please check settings