in

Ruotuväki: Patrialle merkittävä sopimus – F-35-hävittäjiin suomalaisia osia

Patria saa merkittävän aseman F-35-hävittäjien tuotannossa, kun se valmistaa laskutelineiden lisäksi monitoimihävittäjien eturungot Jämsän Hallissa. Lockheed Martin on hyvin tarkka siitä, mitä yhtiöitä se hyväksyy alihankkijoikseen. Aiemmin eturunkoja ei ole koottu muualla kuin Yhdysvalloissa. Hävittäjähankinnan arvo on yhdeksän miljardia euroa. Jo hankkeen tarjouskilpailuvaiheessa teollisen yhteistyön arvon vaatimukseksi asetettiin 30 prosenttia kokonaisarvosta, eli noin 2,7 miljardia euroa.

Kesäkuun Ruotuväessä kerrotaan myös, että suurin osa asevelvollisuuteen liittyvistä sisällöistä ja täytettävistä lomakkeista on nyt verkossa. Etenkin reserviläisten palvelu paranee. Reserviläiset pääsevät tarkastelemaan OmaIntissä, onko hänet sijoitettu sodan ajan kokoonpanoon tai onko hänestä tehty henkilövaraus.

Suomi tuo Natolle sekä määrää että laatua, sanoo Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen Ruotuväen haastattelussa. Suomen erityisiä vahvuuksia ovat kyky toimia saaristossa, arktisissa olosuhteissa ja miinasodankäynnissä.

Puolustusvoimat luopui kokonaan hevosista 30 vuotta sitten. Sotilashevosten historiasta kirjan julkaissut Pekka Käyhkö sanoo, että hevoset olivat sotien aikana korvaamattomia ja niihin suhtauduttiin rintamalla kuin aseveljiin. Hevosille puhuttiin sellaisistakin asioista, joista suomalaisen sotilaan oli vaikea avautua ruotukavereilleen.

Puolustusvoimat järjesti ensimmäisen Bug Bounty -ohjelman, jossa ICT-alan ammattilaisille annettiin mahdollisuus tunkeutua luvan kanssa kolmeen erilaiseen avoimeen tietojärjestelmään. Valkohattuhakkerit paljastivat kaikkiaan yhdeksän erilaista tietoturvapuutetta. Löydökset otetaan huomioon ohjelmistojen kehittämisessä.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Ravintolaketju pyrkii Dubaihin ensimmäisenä suomalaisena: ”Tunnemme siellä vaikutusvaltaisia ihmisiä”

Mitä tapahtuu EU-vaalien jälkeen?