Joe Bidenin terveys on ollut puheissa sen jälkeen, kun tämä epäonnistui väittelyssä haastajaa Donald Trumpia vastaan.
81-vuotias Biden muun muassa sekoili sanoissaan ja jätti lauseita kesken kesäkuun lopulla järjestetyssä väittelyssä, mikä herätti epäilyjä hänen toimintakyvystään presidenttinä. Bidenin terveys on ollut aikaisemminkin keskustelun aiheena, Biden on kaatuillut portaissa ja haahuillut esiintymisissään lavalla. Aikaisemmin Bidenin terveyttä on koitettu selitellä parhainpäin.
Presidentti Stubb kertoi näkemyksensä Bidenin työkyvystä Naton kokouksessa Yhdysvalloissa.
Stubb: ”Olen keskustellut presidentti Bidenin kanssa useita kertoja viimeisen 48 tunnin aikana ja en missään tapauksessa ole huolissani hänen kyvystään johtaa maataan.”
Stubbin antaman kommentin jälkeen ei kulunut kuin vajaa kaksi viikkoa, kun Biden ilmoitti luopuvansa presidentiehdokkuudestaan.
Joe Biden kertoi luopuvansa ehdokkuudestaan viestipalvelu X:ssä.
Biden kirjoitti ”Aikomukseni on ollut hakea uudelleenvalintaa, mutta uskon, että on puolueen ja maan edun mukaista astua syrjään presidenttikisasta ja keskittyä yksinomaan virkatehtävien hoitamiseen jäljellä olevan kauteni ajan”.
Yhdysvaltojen presidentin vaaleihin ei ole kuin reilu 100 päivää aikaa, eikä Demokraateilla ole ehdokasta tällä hetkellä. Vahvin nimi demokraattien ehdokkaaksi on varapresidentti Kamala Harris.
GIPHY App Key not set. Please check settings