in

Henkirikos Vantaalla – poliisi esittää epäiltyä vangittavaksi

Miehen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi viime viikonloppuna Vantaalla.

– Poliisin partio sai tehtävän Tikkurilassa sijaitsevaan yksityisasuntoon sunnuntaina 29.9.2024. Uhri oli löytynyt menehtyneenä omasta asunnostaan. Hänet löysi ulkopuolinen henkilö, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sanna Rentola.

Henkirikoksen epäillään tapahtuneen viikonloppuna 28.- 29.9., lauantain ja sunnuntain välisenä aikana. Uhrissa oli todettavissa selkeät väkivallan merkit. Tapausta tutkitaan poliisissa rikosnimikkeellä tappo.

– Yksi henkilö otettiin kiinni tiistaina 1.10. Helsingistä. Kiinniotettu on uhrille hyvin tuttu henkilö. Sekä uhri, että kiinniotettu ovat aikuisia, iältään 40-50 vuotiaita miehiä. Kiinniotettu, tekoon epäilty mies, pidätettiin tänään keskiviikkona 2.10. ja poliisi esittää häntä vangittavaksi perjantaina 4.10. todennäköisin syin epäiltynä kyseiseen henkirikokseen, Rentola jatkaa.

Tapauksen esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja tässä vaiheessa poliisi ei ota vielä kantaa teon motiiviin tai tekotapaan.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Keittiöpsykologi: EN SE MINÄ OLLUT SE OLI TUO TOINEN

Kansankäräjät 2.10.2024