in , ,

”Tietyt poliittiset päätökset sairastuttaa ihmiset”, kommentoi tilanteesta erittäin huolestunut diakoniatyöntekijä.

Aiemmin Tiina Metsäranta kysyi ”joutaako köyhät ja sairaat kuolla?” -Tähän vastaa diakoniatyöntekijä joka haluaa kommentoida asiaa nimettömästi.

Hallituksen viime aikaiset päätökset heikentää sosiaalietuuksia ja lupa nostaa terveydenhuollon asiakasmaksuja heijastuvat suoraan diakoniatyön asiakkaisiin.

Asiakkainamme on paljon paitsi toimeentulotuella ja sen rajalla eläviä, myös paljon heitä, jotka eivät eri syistä ole oikeutettuja toimeentulotukeen ja jotka kuitenkin elävät joka kuukausi toimeentulotuen normia pienemmällä rahalla.

Jo parin vuoden ajan, energian ja elintarvikkeiden hinnan nousun sekä sosiaalietuuksien leikkausten myötä diakoniatyölle on tullut lisää asiakkaita viikoittain. Jatkuva huoli arjen ruoka- ja vaatehankinnoista sekä laskujen maksamisesta on ihan kestämätön tilanne kenelle tahansa ja oman havaintoni mukaan yhä useampi ihan tavallinen perheenäiti tai -isä käy MPY:llä (mielenterveys -ja päihdeyksikkö) keskustelemassa tai joutuu ottamaan sairauslomaa, koska ”pää hajoaa” kun rahahuolet aiheuttavat hirveää stressiä koko ajan ja vaikuttavat uniin ja muuhun jaksamiseen.

Heillä ei ole oikeasti masennusta tai muuta diagnoosia vaativaa, mutta arki ja elämä ovat rahatilanteen vuoksi kuukausi ja vuosi toisensa perään niin kuormittavia että ”ei vaan meinaa jaksaa”. Itkuherkkyys, univaikeudet ja somaattinen sairastelu lisääntyvät, sosiaaliset suhteet kärsivät, lasten mahdollisuudet harrastaa ja elää ikätasoista lapsen/nuoren elämää heikkenevät ja siten koko perheen hyvinvointi on vaakalaudalla. Uskallan väittää, että nykyisellä politiikalla ja arvovalinnoilla yhteiskuntamme sairastuttaa tavallisia perheenäitejä ja -isiä ja siten jatkuvalla ylikuormituksella rikkoo perheitä. Tällaisen lyhytnäköisen toiminnan hintalappua en uskalla edes arvailla, mutta jo hyvin lyhyen aikavälin seurauksia on nähtävissä diakoniatyössä joka päivä.

Diakoniatyön tai kolmannen sektorin avustusjärjestelmät ovat jatkuvasti paineen alla kasvavan apua tarvitsevien määrän ja jonojen vuoksi eikä esimerkiksi ruokakassiapu ole pitkällä tähtäimellä kestävä ratkaisu vaan apua tarvitsevien ”tekohengittämistä”. Kestävät, pitkäjänteiset avut ja tuet taataan heikompiosaisia huomioivalla poliittisella päätöksenteolla ja riittävällä etuusjärjestelmällä, päätöksillä jotka todella tukevat perheiden ja yksilöiden arjessa selviytymistä, ei pelkästään hengissä selviämistä.

Sosionomi (AMK) – diakoni

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Nordean tekniset häiriöt korjattu – katevaraukset ja automaattinostot normalisoituvat

Riikka Purra kommentoi Eduskuntatalon vandalismia kriittisesti X:ssä