in

Arviointineuvosto vaalirahoituslaista: vaikutuksia vaaliehdokkaisiin ja rahoittajiin on arvioitava

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon oikeusministeriölle vaalirahoituksesta annettua lakia ja eräitä muita lakeja koskevasta lakiehdotuksesta. Lakiehdotuksen vaikutusten arviointi on hyvin suppea, eikä sen perusteella saa käsitystä lakiehdotuksen vaikutuksista vaaliehdokkaisiin, rahoittajiin ja viranomaisiin.

Lakiehdotuksen tavoitteena on lisätä vaali- ja puoluerahoituksen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Lakiehdotuksen mukaan vaalikampanjalle 1500 euron tai sitä suuremman lainan antaneiden nimi tulisi julkistaa. Mikäli lainanantaja olisi luottolaitos, riittäisi tieto, että kyseessä on luottolaitoksen myöntämä laina. Lisäksi ehdotetaan, että luottamushenkilömaksuja sekä Euroopan unionin toimielinten tai muiden vastaavien kansainvälisten järjestöjen talousarvioon perustuvia suorituksia ei katsottaisi tueksi puolueelle. 

Lakiehdotuksen vaikutusten arviointi on hyvin suppea, eikä siitä käy ilmi, mitkä ehdotetuista muutoksista ovat yhteiskunnallisesta näkökulmasta olennaisia. Lakiehdotuksessa tulee arvioida vaikutuksia lainmuutoksen kohteille sekä kuvata olennaisimmat muutokset nykytilaan nähden. 
Lakiehdotuksessa tulee kuvata, mitä vaikutuksia ehdotetuilla muutoksilla voisi olla yrityksiin tai yhteisöihin, jotka rahoittavat vaaliehdokkaita tai heidän tukiryhmiään. Voiko esitys vähentää yritysten tai yhteisöjen kannustimia vaaliehdokkaiden tukemiseen? Lisäksi lakiehdotuksessa tulee käsitellä ehdotettujen muutosten vaikutuksia vaaliehdokkaisiin. Millaisiin vaaliehdokkaisiin muutos todennäköisesti vaikuttaa eniten?

Lakiehdotuksessa on kuvattu hyvin suppeasti ulkomaista lainsäädäntöä ja ulkomailla käytettyjä keinoja. Yleistasoinen kuvaus Suomen kannalta olennaisten maiden kokemuksista vaalirahoituksen julkisuudesta olisi hyödyllinen, jotta voitaisiin arvioida vaikutuksia esimerkiksi vaaliehdokkaan rahoitukseen.

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu laeiksi ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain, puoluelain, vaalilain sekä kansalaisaloitelain 10 §:n muuttamisesta koskevasta hallituksen esityksestä (hankenumero: OM069:00/2023Linkki toiselle sivustolle), jonka oikeusministeriö toimitti arviointineuvoston käyttöön sähköpostitse 27.9.2024.

Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos noudattaa välttävästi lainvalmistelun vaikutusarviointiohjetta. Hallituksen esitysluonnoksessa on olennaisia puutteita ja esitysluonnosta tulee korjata neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.

Lähde: valtioneuvosto

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat Luxemburgissa 14. lokakuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Elina Valtonen.

Energianeuvosto keskustelee EU:n kilpailukyvystä ja talveen varautumisesta