EU:n uusi turvapaikkasopimus haastaa Suomen maahanmuuttopolitiikan

Sisäministeriö on käynnistänyt lainsäädäntöhankkeen, jonka tavoitteena on sopeuttaa Suomen lainsäädäntö vastaamaan EU:n uutta muuttoliike- ja turvapaikkasopimusta. Tämä sopimus, joka astui voimaan kesäkuussa 2023, tuo mukanaan muutoksia jäsenvaltioiden maahanmuuttopolitiikkaan. Se tehostaa EU:n ulkorajojen valvontaa ja yhtenäistää turvapaikka- ja palautusmenettelyjä.

Uuden sopimuksen keskeinen periaate on jäsenvaltioiden yhteisvastuumekanismi. Sen avulla pyritään jakamaan muuttoliikkeen paine tasaisemmin EU-maiden kesken, jolloin yksittäinen maa ei joutuisi kantamaan kohtuuttoman suurta taakkaa. Tämä tarkoittaa, että jäsenmaat voivat tukea toisiaan taloudellisesti, asiantuntija-avulla tai vastaanottamalla turvapaikanhakijoita sisäisen siirtojärjestelmän kautta.

Suomessa on herännyt kysymyksiä siitä, voiko maa joutua ottamaan vastaan enemmän turvapaikanhakijoita kuin hallitus on linjannut omassa maahanmuuttopolitiikassaan, joka on ollut tiukentumaan päin.

Hallituksen tiukka linja ja EU:n paineet

Nykyinen hallitus on sitoutunut tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa ja ehkäisemään järjestelmän väärinkäyttöä. Tavoitteisiin kuuluu muun muassa turvapaikkamekanismin rajoittaminen sekä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden nopea poistaminen maasta. Hallitus haluaa kohdentaa avun ensisijaisesti lähtöalueille, mikä vähentäisi turvapaikanhakijoiden määrää Suomessa.

Kuitenkin kysymys kuuluu, kuinka pitkälle Suomi voi viedä omia tiukennuksiaan, jos EU:n yhteisvastuujärjestelmä edellyttää jäsenmaita ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita. Vaikka sopimus antaa jäsenmaille valinnan mahdollisuuksia – kuten taloudellisen tuen tarjoamisen – voi kriisitilanteessa Suomi joutua osallistumaan sisäisiin siirtoihin ja ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita.

Riittääkö kansallinen liikkumavara?

EU:n sopimus jättää jäsenvaltioille jonkin verran kansallista liikkumavaraa erityisesti turvapaikkahakemusten käsittelyssä ja valitusmenettelyissä. Kuitenkin suurin osa säännöksistä on suoraan sovellettavia, mikä tarkoittaa, että Suomen on mukautettava omaa lainsäädäntöään EU:n vaatimusten mukaiseksi. Tämä voi rajoittaa hallituksen kaavailemia tiukennuksia.

Yksi suurimmista haasteista on kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden poistaminen maasta. Tämä on ollut pitkäaikainen ongelma, ja vaikka hallitus pyrkii nopeuttamaan prosessia, EU:n yhteiset säännökset voivat rajoittaa Suomen toimivaltaa tässä asiassa. On myös epäselvää, riittävätkö hallituksen tiukennukset, jos Suomen vastuuta turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa kasvatetaan EU:n yhteisvastuun kautta.

Suomen on määrä toimittaa oma täytäntöönpanosuunnitelmansa EU:lle joulukuussa, ja lakimuutosten odotetaan tulevan voimaan kesällä 2026. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomi valmistelee sekä kansallista lainsäädäntöä että operatiivisia toimia EU:n uusien säädösten toimeenpanemiseksi.

On vielä avoinna, kuinka paljon kansallista liikkumavaraa Suomella on jatkossa maahanmuuttopolitiikassa. EU:n uusi turvapaikkasopimus voi asettaa Suomen tilanteeseen, jossa se joutuu kantamaan enemmän vastuuta muuttoliikkeestä kuin hallitus on alun perin suunnitellut. Tulevat vuodet näyttävät, miten Suomi onnistuu tasapainottamaan kansalliset maahanmuuttopoliittiset tavoitteet ja EU:n yhteiset säädökset.