in ,

Henry Aflecht jakaa ennätyssumman ruokajonoissa: Yli 86 000 euroa vähävaraisille suomalaisille

Espanjan Aurinkorannikolta tunnettu media- ja somepersoona Henry ”Henkka” Aflecht jatkaa perinteeksi muodostunutta jouluhyväntekeväisyyttään Suomessa. Tänä vuonna hän jakaa ennätykselliset 86 000 euroa vähävaraisille ruokajonoissa seisoville suomalaisille.

Aflecht on perustanut hyväntekeväisyystoimintaansa varten Suora tuki ry:n, jonka periaatteena on toimittaa 100 % lahjoituksista suoraan kohteille. Yhdistys keräsi tänä jouluna yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä valtavan summan rahaa, jonka Henkka jakaa puhtaana käteen – summat vaihtelevat 100–200 euroa per henkilö.

”Haluan auttaa synnyinmaani kansalaisia”

Aflecht kertoo motiivinsa kumpuavan halusta tukea suomalaisia heikossa asemassa.

”Haluan auttaa synnyinmaani kansalaisia, sillä minua potuttaa, että Suomi lähettää hirveitä määriä rahaa ulkomaille eikä huolehdi omistaan, Aflecht sanoo suorasanaisesti”

Jouluinen kiertue ulottuu useille paikkakunnille, mutta tarkat ajankohdat ja paikat pidetään salassa turvallisuussyistä.

Ennätyssumma lahjoituksista

Aflechtin keräämät lahjoitukset kasvoivat tänä vuonna huikeaan ennätyssummaan. Viime jouluna kerätyt 67 452 euroa jäivät selvästi jälkeen tämän vuoden yli 86 000 euron potista.

”Aivan äärimmäisen iso kiitos kaikille lahjoittajille. Ette voi ymmärtää, kuinka iso apu tämä tulee olemaan niille, jotka rahoja saavat. Uskomattoman hieno asia” – Aflecht kiittelee

Hyväntekeväisyyden läpinäkyvyys kunniassa

Aflecht korostaa, että hänen toimintansa on täysin avointa ja lakien mukaista. Poliisihallitus valvoo rahankeräystä, ja Suora tuki ry toimittaa kaikki tilikauden tositteet ja selvitykset kerätyistä ja jaetuista varoista.

”Valitettavan usein hyväntekeväisyydessä vain pieni prosentti päätyy perille. Minä vastaan siitä, että lahjoitukset menevät lyhentämättöminä niitä tarvitseville”

Kritiikki ei lannista

Vaikka Aflechtin toiminta on saanut paljon kiitosta, hän on myös kohdannut kritiikkiä.

”Suomessa on jopa ruokajonoissa seisovia kohtaan kateutta. Hyväntekeväisyyttäkin arvostellaan väärin tehdystä” – hän kirjoittaa Fuengirola.fi:n kolumnissaan.

Aflecht muistuttaa, että jokainen voi tehdä oman osansa ja olla tyytyväinen siihen, että useampi sata vähävaraista saa paremman joulun hänen ja lahjoittajien ansiosta

Asiasta uutisoi Fuengirola

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Osiel Cárdenas, tunnettu huumekartellin johtaja, karkotettiin Meksikoon.