Eurovaalit tulivat, olivat ja menivät. Niiden tulos kolmelle suurimmalle puolueelle vaihteli, suuresta voitosta, murska tappioon. Mutta jäikö EU-vaaleista näille jokaiselle käsiinsä tikittävä pommi. Pommi, jonka tuhoa, vaikutusta ja suuruutta voidaan vain arvailla. Pahimmillaan tämä tikittävä arvoitus saattaa laueta jo tämän vuoden puolella, mutta miten siihen vaikuttavat ensi vuoden kunta- ja aluevaalit?
Ennakkoäänien tuloksen julkaisu vaali-iltana heti klo 20 oli todella mieluisa yllätys suurimalle hallituspuolue Kokoomukselle. Puolueen saavuttama voitto oli puolueen puheenjohto Petteri Orpon ilmeestä päätellen suurempi mitä hän osasi odottaa. Sen sijaan Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran ja SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin ilmeet olivat kuin he olisivat kohdanneet elämänsä järkyttävimmän painajaisen. Tuloksen julkaisu oli heille molemmille todella murskaava yllätys. Vaalituloksen julkaisu oli nähtävissä heidän molempien kasvoilta todella suurena sokkina. En muista koskaan, vuodesta -70 alkaen nähneeni samanlaisia kauhun ilmeitä minkään puolueen puheenjohtajan kasvoilla suorassa tv lähetyksessä puheenjohtajien lähikuvissa.
Perussuomalaisten täydellinen romahdus kuudenneksi suurimmaksi puolueeksi tuli noiden ilmeiden perusteella puheenjohtaja Riikka Purralle täysin läpinäkymättömän risupusikon takaa. Olihan muun muassa Helsingin Sanoman gallup ennakoinut puolueelle vajaa viikko ennen vaalipäivää kolmanneksi suurimman puolueen paikkaa ja kolmea EU parlamentaarikkoa. Hämmästys, kauhu ja järkytys näkyivät Purran kasvojen ilmeistä jokaiselle tv lähetystä seuranneelle katsojalle.
Järkytyksen ja kauhun mittareilla, jos sellaisia olisi, mitattuna vielä huomattavasti rajummin järkyttyi SDP:n puheenjohtaja Antti Lindman. Vielä toukokuun lopulla gallupit lupailivat SDP:lle lähes 23 % kannatusta ja suurimman puolueen asemaa. Tuohon verrattuna nyt tuli murska tappio. Hän ei millään ollut uskoa, että pieni kuihtuva vasemmistoliitto jyrää yli kuin Neuvostoarmeija Suomalaisista kannaksella kesällä 1944. Samalla selkeästi isolla marginaalilla SDP:n ohi, Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Li Andersson teki yksin sen järkyttävän suurella, lähes 250 000 henkilökohtaisella ääni määrällä. Tämä Li Anderssonin lähes uskomaton henkilökohtainen tulos, on käsittämättömämpi kuin Timo Soinin johtamien Perussuomalaisten ”jytky” vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.
Tuo mitä puheenjohtajat Riikka Purra ja Antti Lindtman tuossa tilanteessa kokivat, on todennäköisesti järkyttävin ja yllätyksellisin hetki, mitä puolueen puoluejohtaja voi vaalin tulosten julkaisun yhteydessä suorassa tv lähetyksessä kokea. Koko paikalla oleva media, kotimaiset ja ulkomaiset tiedotusvälineet tarkentavat kameransa suorissa lähetyksissä heidän kasvoihinsa juuri silloin, kun koko maailmalle paljastuu, että olet ollut täysin pihalla oman puolueesi kannatuksesta. Tämän tason yllätyksiä suorissa tv lähetyksissä isojen puolueiden puheenjohtajille ei Suomen poliittisesta historiasta löydy.
Lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan historiassa Suomessa on ollut tilanne, jossa SDP on suurin vasemmistopuolue. Ainoastaan vuoden 1958 vaaleissa, joissa SKDL nousi eduskunnan suurimmaksi puolueeksi, SDP on hävinnyt suurimman vasemmistopuolueen paikan. Tuo tilanne on nyt murtunut, piskuinen vasemmistoliitto on kyennyt horjuttamaan SDP:n vasemmisto puolueiden valta asemaa nyt yhtäkkiä, muutaman kuukauden sisällä pidetyissä kaksissa vaaleissa se on kaksi kertaa jäänyt vasemmistoliiton taakse.
Presidentinvaalit ovat nykyisen vaalijärjestelmän mukaa henkilövaalit, eikä niillä vielä ollut niin suurta väliä, mutta vasemmistoliiton nousu suuremmaksi EU-vaalien puoluekannatuksessa on sellainen sokki, jolla todennäköisesti lähitulevaisuudessa on suurempia vaikutuksia mitä tällä hetkellä vielä kyetään edes arvailemaan.
SDP:n kannalta tuloksella saattaa olla se vaikutus, että SDP:stä ja Antti Lindtmanista tulee lähitulevaisuudessa vasemmistoliiton panttivanki. SDP:n kannalta vaalitulos on siinä määrin selkeä, että SDP:n liikkumavara keskemmälle tai oikeammalle on käytännössä menetetty. Erittäinkin suuri pelko on, että puolueen vasen siipi alkaa vuotamaan vasemmistoliiton suuntaan.
SDP:n johto todennäköisesti yrittää rauhoitella toisiaan, jäsenkuntaa ja äänestäjiä sillä, että tässähän voitti ainoastaan Brysseliin lähtevä ja sinne häipyvä Li Andersson, eikä suinkaan vasemmistoliitto. Kuitenkin kynnys vasemmistoliiton äänestämiseen on SDP:n keskuudessa huomattavasti madaltunut, kun kynnyksen on nyt parikin kertaa ylitetty.
Edellistä SDP:n puheenjohtaja Sanna Marinia huomattavasti oikeistolaisempi Antti Lindtman, on omalla puheenjohtajakaudellaan suhtautunut pääministeri Petteri Orpon hallituksen leikkauslinjaan hämmästyttävän hiljaa, ehkä salaa piilossa toivoen, että SDP:n kannatus nousee kuin itsestään, hallituksen tehdessä kansalaisten kannalta ikäviä ratkaisuja.
Tämä juna kyllä meni jo. Antti Lindtmanin on mietittävä täysin uusia toimintamalleja. Vasemmalle ei oikeastaan voi juurikaan siirtyä, koska silloin alkaa perinteisten oikeisto demarin siipi vuotamaan perussuomalaisiin, sekä kokoomukseen. Jos taas siirtyy piirun verran oikealle, niin se saattaa olla vielä tuhoisampaa, koska nyt jo kaksissa vaaleissa vasemmistoliittoa äänestäneet puolueen vasemmistolaisemman siiven edustajat todennäköisesti jäävät sille tielleen.
Mutta mitä tehdä. Tyytymättömyys eduskuntaryhmän, jäsenistön ja äänestäjien keskuudessa kasvaa. Tämä kasvava joukko alkaa ahdistaa sekä samalla haastaa Antti Lindtmania. Vantaan suuren pojan johdolla on ollut kahdet vaalit peräjälkeen. jotka molemmat ovat menneet SDP:n osalta täydellisesti penkin alle. Voisi sanoa, että murska tappio molemmissa. Lähtölaskenta Antti Lindtmanille on todennäköisesti saattanut jo alkaa. Jos sama suunta jatkuu ensi vuoden alue- ja kunnallisvaaleissa, tilanne on silloin Antin kannalta todella tukala. Antti Lindtman saattaa pudota noiden vaalien jälkeen pidettävässä ylimääräisessä SDP:n puoluekokouksessa eduskunnan suuressa salissa takarivin taaviksi. Sen jälkeen todennäköisesti alkaa Kiurun lento, eikä Antti saa sen jälkeen munia enää muualle kuin Vantaalle kotipesään.
Riikka Purralle sunnuntai-ilta klo 20 julkaistu vaalitulos oli ehkä hänen elämänsä rajuin isku varoittamatta päin kasvoja. Vuoden 2023 eduskuntavaalien yli 20 prosentin kannatus romahti melkein 1/3 osaan, eli 7,6 prosenttiin. Edellisiin EU-vaaleihin verrattuna puolueen kannatus lähes puolittui.
Kauhun skenaario syntyi kuin itsestään. Ilman puheenjohtajan, muun puoluejohdon, puolueen eduskuntaryhmän, ministeriryhmän, tai minkään muun aivan sisäpiirissä olevan ryhmittymän näkyvän virheen kautta. Gallupit näyttivät alkuvuodesta, sekä pidemmälle keväälle siedettäviä prosentteja. Viimeisimmät gallupit ennen vaaleja jopa vahvoja toiveita vaalivoitosta ja kolmannesta europarlamentaarikon paikasta.
Mutta sitten alkoi tulla virheitä. Tuli jo oikeastaan jo ensimmäisellä vuosi neljänneksellä. Puoluesihteeri teki ilmeisesti aivan oma-aloitteisia ulostuloja ilman minkäänlaista tiedotusosaamista. Teuvo Hakkaraisen lehti haastattelun jälkeen, jossa Teuvo kertoi olevansa ehdolla myös tulevassa EU-vaalissa. Taisi olla heti seuraavana päivänä puoluesihteeri Harri Vuorenpää tuli julkisuuteen omalla tiedotteellaan, jossa hän ilmoitti, että Teuvo Hakkarainen ei ole ehdokkaana EU-vaaleissa. Kun tuon ulostulon jälkeen useampi media pyysi perusteluja, Tähän kysymykseen Puoluesihteeri Vuorenpää hoki kuin Papukaija, puolueen vastainen toiminta. Kun kysyttiin mitä Teuvo on tehnyt, hän vastasi aina, asia on salainen, ei voi kertoa. Eli totaalinen emämunaus. Miksi, ja miten tuollainen henkilö puolueesta päästetään julkisuuteen yksinään ilman ”vaipan vaihtajaa”.
Nyt näyttää siltä, että perisuomalaisten takarivin kansanedustajat alkavat pelätä omia asemiaan. Säilyykö edustajanpaikka seuraavien vaalien jälkeen. Entä jos vaalit tulevat jo lähimmän vuoden sisällä. Jos ja kun Perussuomalaisten takarivin kansanedustajat alkavat pelkäämään oman paikkansa puolesta ja alkavat vetää äänestyksissä niitä linjoja, joita ovat maakunnissaan äänestäjilleen luvanneet. Siitä muodostuu Turun pienen pojan Petteri Orpon painajainen, jollaiseen hän ei ole koskaan joutunut, eikä missään tapauksessa haluaisi joutua. Hän muistaa varmasti erittäinkin kristallin kirkkaasti, miten hän oli junailemassa edellistä perussuomalaisten hajaannusta, eikä sellaiseen varsinkaan pääministerinä halua pienimmässäkään määrin enää sotkeentua.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran kamalin painajainen, joka hyvinkin helposti vie häneltä ne lyhyetkin yöunet ovat alue- ja kunnallisvaalit, joiden varsinainen vaalipäivä on tätä kirjoittaessani, täsmälleen kymmenen kuukauden kuluttua. Tuo kymmen kuukautta on todella lyhyt aika. Siellä ylivoimaisesti suurin huoli on, että puolue ei saa riittävästi ehdokkaita molempiin vaaleihin. Tämä johtaa silloin todennäköisesti siihen, että vaaleista tulee Perussuomalaisille totaalinen verilöyly. Silloin puheenjohtajalle tulee pikainen lähtö, tai puolue hajoaa aika pian vaalien jälkeen.
Kokoomuksen ja Petteri Orpon kannalta vaalitulos saattaa todellakin olla totaalinen katastrofi. Upeasta voitosta huolimatta vaalitulos oli myrkkyä Petteri Orpolle ja kokoomukselle. Jos käy niin, että Demarit radikalisoituvat, ja perussuomalaisten on sisäisten kompromissien takia pakko nostaa profiiliaan, sekä muuttaa toimintaansa enemmän äänestäjiä miellyttävään suuntaan, niin se tekee hallitustyön todella hankalaksi.
Hallituksen jatkon kannalta sen toimintakyvyn ratkaisee ennen kaikkea pääministerin ja hallituksen toisen pääpuolueen puheenjohtajan keskinäiset välit. Miten ja mihin suuntaan ne kehittyvät. Pääministeri Petteri Orpo ei näytä olevan tuon asian suhteen aivan parhaita diplomaatteja. Tätä osoittaa pelkästään jo se, että hän ottaa osaa opposition edustajien arvosteluun Perussuomalaisten ministeri Wille Rydmanin ministeri kelpoisuudesta. Petteri Orpo antoi medialle lausunnon, jossa hän totesi, että Wille Rydman ei olisi kelvannut kokoomuksen ministeriksi. Tämä on erittäin poikkeuksellista, että pääministeri antaa julkisesti tuonkaltaisia lausuntoja toisen hallituspuolueen ministeristä.
Lähikuukaudet näyttävät mihin ja miten hallitusyhteistyö tulee jatkumaan. Edessä on kesäaika, joka on yleensä aina uutisköyhää aikaa. Silloin toimittajilla on aikaa kaivella kaikenlaista iltapäivälehtien lööppien täytteeksi. Toimittajat ovat yleisesti erittäinkin hyviä löytämään kaikenlaisia usein ”roskauutisia” joilla pyritään aikaansaamaan negatiivista julkisuutta ja näin sekoittamaan pelikenttää uusien, mehukkaampien uutisten toivossa.
Paavo Määttä
GIPHY App Key not set. Please check settings