in

JoxAmor: Pohdintoja demokratiasta

Demokratialla tarkoitetaan yleisesti kansan tai enemmistön tahdon toteutumista, kansanvaltaa,  yhteiskuntamallia ja menettelytapaa päättäjien valitsemiseksi. 

Kansanvalta vaarantuu, jos poliittinen eliitti erkanee kansasta tai byrokratia lannistaa demokratian tai politiikka pakenee demokraattista päätöksentekoa.

Media on demokratian väline, väylä sekä uhka. 

Valtamedialla on suuri rooli demokratiassa. Tiettyjä poliitikkoja valtamedia tukee ja kertoo heistä positiivisia asioita, kun taas toisista hyvinkin negatiivisia asioita. Useasti media tarttuu yksittäisiin lauseisiin, eikä kerrota kokonaiskuvaa asioista. Valtamedian painostuksella hyvätkin poliitikot tekevät mahdollisia virheitä poliittisissa päätöksissä. 

Mediassa maksumuuri tai sensuuri estää monilta tiedon ja totuuden. Media houkuttelee ostamaan tietoa ja totuuksia kertomalla vain otsikon tai osan artikkelista. Maksumuureja pidetään yllä median olemassaolon takia.  

Sensuuri on viranomaisten tai jonkun muun tahon suorittama kirjallisen, suullisen tai kuvallisen esityksen tarkistus, jonka läpipääsy on edellytys julkiselle esittämiselle. 

Sensuuria käytetään usein perusteena asian olevan valheellinen tai epätosi, vaikka myöhemmin sama asia todettaisiinkin todelliseksi asiaksi. 

Suomessa demokratia on poliitikkojen äänestämistä.
Kansanäänestyksiä on vain poliitikoista, ei mahdollisista päätöksistä.
Hallitus tekee isoja päätöksiä ilman kansan tukea. 
Kansan ääntä ei useinkaan  haluta eduskunnassa kuulla. 
Poliitikot pystyvät muuttamaan perustuslakia yhteisen pelon takia. 
Poliitikot monesti pettävät kansalaisille annetut lupaukset.  
Demokratian alasajo näkyy kansalaisissa. 
Kansalaiset eivät enää luota poliitikkoihin, jolloin jättävät äänestämättä. 
Poliisit tottelevat sääntöjä, eivätkä ymmärrä enää lakeja, jolloin kansalaisten perusoikeuksia loukataan. 
Kaikki kansalaiset eivät saa enää oikeutta. Oikeuslaitos on mahdollisesti korruptoitunut.  
Kansalaisten elintärkeät palvelut huononevat ja etäisyydet kasvavat.  
Työttömyys, köyhyys ja kodittomuus kasvaa.
Työpaikkoja katoaa koko ajan enemmän ja enemmän. 
Elämme demokratiaa muurahaisyhteiskuntana.

Nyt jos koskaan olisi aika muuttaa koko poliittista järjestelmää kansalaisten eduksi.  

Lähteet: oph.fi/oppimateria

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Yhdysvallat päivittää ja siirtää ohjuspuolustusjärjestelmän Israelista Ukrainaan

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja muutoksista jätelakiin – muutokset tarjoavat ratkaisuja viranomaisten työtaakkaan ja nikotiinipussien aiheuttamaan roskaantumiseen