Itä-Uudenmaan poliisi on selvittänyt Vantaan Askistossa uudenvuoden yönä sattuneen päiväkotipalon tapahtumia. Viime viikolla poliisi pyysi kansalaisilta apua tapaukseen liittyvien henkilöiden tunnistamisessa, ja vihjeet johtivat nopeasti tuloksiin.
– Kiitämme kansalaisia saamistamme vihjeistä. Epäillyt, kaksi 15-vuotiasta poikaa, on nyt tavoitettu ja heidät on viikonlopun aikana kuulusteltu, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampsa Aukio.
Kuulusteluissa ilmeni, että pojat olivat ampuneet ilotulitteita päiväkodin pihalla. Yksi ilotulite oli sytyttämisen jälkeen kaatunut vahingossa ja osunut päiväkodin rakennukseen. Tämä oli johtanut kytemiseen, joka muuttui varsinaiseksi paloksi vasta poikien poistuttua paikalta.
Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä yleisvaaran aiheuttaminen. Poliisin mukaan esitutkinta on loppusuoralla, ja tapaus siirtyy seuraavaksi syyttäjän syyteharkintaan.
Palo tuhosi päiväkodin uudenvuoden yönä ja aiheutti merkittävää vahinkoa, mutta onnettomuudessa ei onneksi sattunut henkilövahinkoja.
GIPHY App Key not set. Please check settings