Kehysriihi – kasvojenpesua vai savuverhoa?

Tällä viikolla olemme saaneet lukea, kuinka hallitus sopi puoliväliriihessään useista veronkevennyksistä, joiden avulla Suomen talous pyritään saamaan takaisin kasvu-uralle. Merkittävimmät kevennykset lienevät ansiotuloverotuksen lasku reilulla miljardilla eurolla sekä yhteisöveron aleneminen 20 prosentista 18 prosenttiin – tosin jälkimmäinen toteutetaan vasta vuonna 2027. Lisäksi tutkimukseen ja kehitykseen tehdään lisäpanostuksia aiemman linjauksen mukaisesti.

Maailman yhteen korkeimmista verotuksen kokonaisasteista lukeutuvassa maassa verotuksen keveneminen on tietenkin aina myönteinen asia. Mutta ovatko nämä toimet riittäviä valtiontalouden tasapainottamiseksi? Valistunut arvaus on, että eivät ole. Suomen kilpailukyvyn kannalta yksi perinteisimmistä ongelmakohdista ovat palkkakustannukset ja erityisesti työnantajan maksamat sivukulut, jotka voivat helposti olla jopa kaksinkertaiset itse palkan päälle. Tämä, yhdistettynä joustamattomaan yhteisvaluuttaan, jonka ulkoiseen arvoon emme käytännössä voi vaikuttaa, on suurelta osin aiheuttanut Suomeen jo 17 vuotta jatkuneen taloudellisen taantuman. Työnantajavelvoitteisiin ei myöskään viimeisin kehysriihi tuo muutoksia.

Talouskasvu vaatii lisäksi yrittäjyyttä ja uutta liiketoimintaa. Suomessa yrittäminen on kuitenkin sääntelyn ja byrokratian vuoksi kohtuuttoman hankalaa. Vaikka normien purku mainitaan kehysriihen tuloksissa yhtenä keinona valtionhallinnon tehostamiseksi ja sopeuttamiseksi, ei yrittäjyyden esteiden karsiminen ole varsinaisesti mukana toimissa.

Nykyinen hallitus on kautensa ensimmäisellä puoliskolla kunnostautunut leikkauspolitiikassa, joka on kohdistunut erityisesti heikommassa asemassa oleviin. Näistä leikkauksista perussuomalaiset, Riikka Purran johdolla, ovat ottaneet erityisesti kunniaa itselleen. Perussuomalaisten katastrofaalisten kunta- ja aluevaalitulosten jälkeen herääkin kysymys: onko nyt tarkoitus yrittää antaa äänestäjille jotain takaisin, vaikka isossa kuvassa nämä toimet eivät muuta Suomen suuntaa? Valtiovarainministerinä Purralla olisi vielä kaksi vuotta aikaa markkinoida nyt tehtyjen linjausten tuloksellisuutta ja näin mahdollisesti saada äänestäjiä takaisin puolueen taakse.

Talouskasvu vaatii myös kohtuuhintaista energiaa. Suomi on sekä talouspakotteisiin että Ukrainan sotaan vedoten – ja osin myös omasta päätöksestään – lopettanut edullisen venäläisen energian hankinnan ja kauppasuhteet kokonaan. Energian lisäksi myös Venäjän vienti ja venäläisturistit ovat olleet merkittäviä Suomen taloudelle. Kehysriihessä hallitus päätti aiemman linjauksen mukaisesti kasvattaa puolustusmenoja kolmella miljardilla eurolla vuoteen 2029 mennessä, jolloin puolustusmenot nousisivat lähes 10 miljardiin euroon vuodessa. Tämä muodostaisi vähintään 3 % bruttokansantuotteesta ja noin 12 % valtion budjetista. Summa on valtava ja tavan kansalaisen vaikea hahmottaa. Se olisi esimerkiksi enemmän kuin mitä Suomi arvioi käyttävänsä koulutukseen vuonna 2029.

Puolustusbudjetin paisuttaminen vaikuttaa järjenvastaiselta – etenkin kun Suomella oli jo ennen NATO-jäsenyyttä uskottava puolustus, eikä Puolustusvoimien mukaan Suomeen ole kohdistunut sotilaallista uhkaa edes epävarmempina aikoina. Tällainen asevarustelu tuskin myöskään liennyttää Suomen ja Venäjän välisiä suhteita, joita Suomen talous kipeästi kaipaisi. Ehkäpä näiden maltillisten veronkevennysten tarkoituksena onkin siirtää huomio pois puolustusmenojen kasvusta. Mediat ja valtioneuvosto ovat käsitelleet tätä aihetta yllättävän vähän, vaikka se oli odotettu päätös.

Joka tapauksessa hyvinvointivaltio ei kestä tätä kehitystä pitkällä aikavälillä, sillä asevarusteluun sijoittaminen on aina pois jostakin muusta. Valtion budjetin odotetaan olevan tulevina vuosina keskimäärin noin 10 miljardia euroa alijäämäinen, ja valtionvelan (arviolta 225 miljardia euroa vuonna 2029) kasvattaminen nykyisillä budjettivajeilla ei voi jatkua loputtomiin. Jos ja kun velkakirjamarkkinoiden luottamus Suomeen alkaa horjua, tilanne voi eskaloitua nopeasti. Silloin on pelit seis.