in

Keittiöpsykologi: Onko Ihminen tullut hulluksi Vol 2

Viime aikoina on moni asia taas herättänyt kummastusta.
Tässä vähän mietteitäni maailman sekä suomenkin tiimoilta.
Pohdin asioita vähän enemmän elämää nähneenä tavallisena ihmisenä. Minulla ei ole puoluekantaa eikä kristillistä vakaumusta enkä ole asiantuntija tai historioitsija vaan katson asioita ”vähän kuplan ulkopuolelta”

Suomen kohdalla mietityttää lähinnä kolme asiaa.
WHO/IHR sopimuksen hyväksyminen. Ottawan sopimuksesta irtisanoutuminen sekä Lestadiolaisten suviseurat.

Tuo IHR sopimus meni läpi heittämällä vaikka siitä kuultiin hyviä ja perusteltuja puheenvuoroja miksi sitä ei olisi syytä hyväksyä.
Kuultiin harvinaista kyllä myös kriittisiä asiantuntijoita mikä oli ilahduttavaa koska yleensä nykyään asiantuntijat tuppaavaat puhumaan yhteisellä suulla siten että kysymyksessä olevan asian kriittisiä puolia ei tuoda esiin. Tämä oli minusta kyllä todella hyvä. Vastustavat puheenvuorot eduskunnan istunnoissa olivat asiallisia ja kiihkottomia. Toisin kun puolustajien sanoista huokui selvää väheksyntää eri mieltä olevia kohtaan. Heitä jopa leimattiin. Jos ei nyt ihan ”foliohatuiksi” niin sinne suuntaan. Vähän etteivät välitä kansan terveydestä. Siitä juuri he välittävät. Haluavat ettei nämä koronan aiheuttamat ylireagoinnit enää koskaan toistu. Nyt tuo IHR sopimus antaa eväät uusille ylilyönneille.

Ottawan sopimus.
Siinäkin kuultiin enimmäkseen kuin hyvä siitä on irtautua. Vanhanaikainen kuulemma.
Toki miinat liittyy sotatilanteeseen jota meillä tosin ei ole mutta jota kovin ennustetaan ja vähän lietsotaankin kun päättäjien toimintaa seuraa.
Puhutaan hyvin vähättelevään sävyyn niistä siviileistä jotka ovat kuolleet tai vammautuneet astuessaan miinaan joita sotien jälkeen maastoon jäi.
Toki armeijan tehtäviin kuuluu miinanraivaus mutta onko se koskaan sataprosenttisen varmaa että kaikki löydetään ja sitten joku siviili kuolee tai vammautuu kun ”vielä se yksi jäi maastoon”
Äänestyksessä osa äänesti irtisanoutumista vastaan niin nyt sosiaalisessa mediassa kiertää nimilista ”isänmaan pettureista jotka toivottavat itänaapurin tervetulleeksi” asia jota en todellakaan käsitä. Miina kun ei kysele kansalaisuutta tai sukupuolta, ikää. Se tappaa kyselemättä jokaisen joka siihen törmää. Tähän puolusteluna sanottiin että miinat on alueella johon siviilit ei pääse. Toki näinkin mutta miksi on kuitenkin niin paljon ihmisiä kuollut kun ovat astuneet miinaan. Tätä kysymystä pitäisi ehkä miettiä nykyisen sotakiihkoilun sijaan. Sekä villi veikkaus jos (paino sanalla jos) meille hyökätään niin varmaankin nykypäivän sodankäynti on senverran muuttunut että ei siinä ole nokan koputtamista kun ohjukset tai dronet lentää. Sotaa ei enää niinkään käydä vanhanaikaiseen tapaan juoksuhaudoissa maaten.
No tämä tästä.
Minä olin eri mieltä ja sen huomasi kun leimakirves heilui ja lempinimilista kasvoi.

Sitten tämä paljon tunteita herättävä eli nyt ensi viikonloppuna järjestettävät lestadiolaisten Suviseurat. Massiivinen jokavuotinen tapahtuma johon osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä eri puolilta Suomea.
Tapahtuma kerää uskovaisia yhteen tapaamaan toisiaan.
On paljon erilaisia hengellisiä tapahtumia ja ystävien tapaamisia.
Nyt kuitenkin tapahtuman yllä on tummia pilviä. Aina joku haluaa irtaantua ns. maalliseen elämään ja siihen on syynsä. Mutta nyt leviää sosialisessa mediassa että kaksi nuorta kirkkokunnasta eronnutta naista on julistanut häiriköivänsä tapahtumaa. Heidän mielestään sateenkaari ideologia pitää ottaa mukaan. Eikä näitä Lestadiolaisten kiellettyjä asioita saisi kieltää. Koska kehon ja sukupuolisuuden merkitys on sateenkaariliikkeelle erilainen kuin uskovaisille niin aikovat jakaa jotain tarroja asian tiimoilta. Onneksi järjestäjät poistaa varmaan nämä asiaankuulumattomat tarrat tai julisteet. Niin säilyy rauha. Minä en ymmärrä tällaista. Toki aina joku entinen jäsen on vihainen koska ei hän muuten olisi lähtenyt mutta jotenkin tässä tämä joka paikkaan itseään tyrkyttävä sateenkaariliike on taas pilaamassa yhtä hienoa tapahtumaa julistamalla jo minustakin ei uskovaisesta vähän epämääräistä sanomaa.
Tosin jos ajatellaan niitä kieltoja joita lestadiolaisuudessa on niin en näe huonona esimerkiksi television, meikkaamisen tai esiaviollisen seksin kieltämistä. On toki myös huonoja asioita mutta niitä on kaikissa uskonnoissa.

Tähän loppuun vielä kun nämä liikkeestä eronneet kritisoivat Lestadiolaisten suurperheitä ja korostavat ehkäisyn tarpeellisuutta niin nämä samat ihmiset eivät mitenkään kritisoi muslimien suurperheitä joissa vielä on joskus useampi vaimo ja ehkäisy on myös kielletty. Miten tämä pitäisi tulkita?

Tähän lähi-idän konfliktiin en ota kantaa koska asioilla on satojen vuosien historia enkä ole kummankaan osapuolen kannalla.
Tosin rauhan ihmisenä toivon että tämä loputon kostonkierre loppuisi ja saataisiin aikaan rauhanomainen ratkaisu. Eikä enää kukaan tappaisi tai alistaisi toista ihmistä uskonnon vuoksi. Kaikilla on yksi yhteinen Jumala. Hänellä on vain eri nimitys eri uskonnoissa. Pyhät tekstit on ihminen kirjoittanut ja silloin niissä on aina mukana kirjoittajansa tunnemaailma mukana tahtoi sitä tai ei.

Tässä tämä tällä kertaa.
Rauhaa rakkaat kanssakulkijat.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

LIVE 22.6 KLO 19:30 – Studiossa Julius Kivi, Juha Korhonen ja Sakari Linden

Pääkirjoitus: Yhdysvaltojen brutaali isku Iraniin tyrmistyttää maailmaa