Nyt aiheena ihmiselle erittäin tärkeä asia eli ihmissuhteet. Pohdin tässä miten ystävyyssuhde toimii. Kumppanuus sitten eri asia. Koska rakkauskin voi hiipua mutta ystävyys säilyy – vai säilyykö?
Onko se toinen ihminen kaveri vai ystävä?
Miten toimii suhde kun välimatkaa on paljon eikä ole mahdollisuutta tavata kasvotusten kuin harvoin?
Nykypäivänä on kehitystä kyllä kun sovelluksia löytyy puhua jopa ”kasvokkain” vaikka toiselle puolelle maailmaa.
Kaukoystävyys on nykyään aika yleistä mutta siinä on omat haasteensa.
Kun tavataan livenä niin siinä kehonkieli kertoo joskus enemmän kuin sanat. Lausuttu voi olla ristiriidassa kehon kielen kanssa. Toisaalta puhelimessa taas vaikutus on pitkälti äänen painossa sekä sanojen valinnassa. Joskus nekin ovat ristiriidassa keskenään. Sanojen välistä voi myös lukea sen mikä sanomatta jää.
On kuitenkin silti hyvä muistaa tärkein eli se että Ystävyys on aina kaksisuuntaista. Se on kahden ihmisen vuoropuhelua.
Se ei toimi niin että vain toinen ottaa yhteyttä koska joskus ihan oikeasti itsekin haluaa kuulla miten se tärkeä ihminen jaksaa. Haluaa kuulla ilot ja surut.
Jos itse on vain antaja saamatta vastakaikua onko se oikeaa ystävyyttä.
Tosin ei se tarkoita sitä että joka päivä ollaan yhteydessä mutta osoittaa aitoa tunnetta toista ihmistä kohtaan.
Joskus voi mennä pitempikin väli ettei olla yhteydessä mutta silti Ystävyys on aina kaksisuuntainen matka.
Kanavat auki molempiin suuntiin.
Ystävälle voi aina purkaa mieltään saada kannustusta mutta toinen ei saa olla se kaatopaikka niin että ystävästä tuleekin syntipukki johon puretaan kiukku kun on paha olla ja maailma lyö korville.
Ystävälle voi aina soittaa kun on surullinen.
Vai voiko?
Aina se toinen ei ehkä olekaan enää niin kiinnostunut. ”En nyt ehdi kun on niin paljon muuta menossa tällä hetkellä”
Kuitenkaan ei kerro mitään mistä on kyse. Silloin on vielä enemmän huolissaan ja miettii kaikkea. Onko jotain pahaa.
Tästä olen monelta kuullut tässä viime vuosien saatossa kun ihmisten kanssa asioista puhuu. Moni menettänyt ystäviä.
Myös itse jouduin tilanteeseen monta vuotta sitten kun ystäväksi luulemani nainen olikin vain riippuvainen minusta. Suuttui kun halusin välillä itse päättää. Hänen aikataulunsa piti olla myös minun aikatauluni sopi se minulle tai ei.
Suhde oli yksisuuntainen.
Varsinkin tässä ajassa moni jää myös helposti yksin kun ennakkoluulot tai eriävät mielipiteet nousevat esteeksi. Ystäväksi luulemansa ihminen ei olekaan se kuuntelija tai lohduttaja koska mielipiteet eroavat eikä ehkä hyväksykään enää sinua. Silloin ei tiedä olisiko parempi luovuttaa ja jatkaa eteenpäin. Se on vaikea tilanne. Kyse voi olla jopa nuoruuden aikaisesta ystävyyssuhteesta. Kenenkään ei pitäisi kulkea tietään yksin. Yksikin hyvä ystävä on parempi kuin tuhannen kaveria.
Se on elämän antama lahja ihmiselle.
Nykyään nämä maailman mullistukset tauteineen ja sotineen saavat hyvätkin ystävät eri leiriin. Helposti tulee sanottua pahasti kun ollaan eri mieltä.
Yksi asia johtaa toiseen ja tiet eroavat.
Joskus anteeksipyyntö tai anteeksianto voi parantaa haavat mutta sekään ei aina ole mahdollista jos kuilu on liian syvä.
Myös ylpeys nousee esteeksi.
Vastaus on Kyllä minä minä pärjään kun kysyy ’miten sinä voit’
Vaikka vaisto kertoo ettei niin ole.
Näkee toisen sisimpään ilman sanoja.
Silloin on vain parasta antaa toisen rauhoittua kunnes hän on valmis avaamaan sydäntään ystävälleen.
Tosin pakolla ei saa mitään hyvää aikaan joten joskus pitää lyödä hanskat tiskiin vaikka se sattuu. Mutta aina pitää jättää kuitenkin se ”takaovi raolleen” Koska elämä on täynnä yllätyksiä. Vihollisestakin voi tulla ystävä kun asiat selvitetään ja annetaan anteeksi.
Tähän yksi kotikutoinen elämänviisaus!
”ystävänpäivä ei ole päivä kerran vuodessa se on kolmesataakuusikymmentäviisi päivää vuodessa”
Ystävyyttä koko maailma kaipaa ja tarvitsee. Ystävyys on vastamyrkky elämän kyykäärmeen puremalle.
GIPHY App Key not set. Please check settings