Vähän kotikutoista elämänfilosofiaa.
Kohdusta hautaan ja siltä väliltä.
Luin hyvin nykypäivää kuvaavan mielipidekirjoituksen. Se laittoi pohtimaan mitä on vanhuus. Koska elämässä on vain kaksi faktaa ”me synnymme ja kuolemme” siihen väliin mahtuu se mitä kutsutaan elämäksi iloineen ja suruineen.
Toisille Tosin suodaan vähemmän vuosia kuin toisille mutta se on elämän luonnollinen kiertokulku.
Elää ja sitten kuolla.
Mutta
Ennen vanhuksia kunnioitettiin Nyt heidät on jätetty heitteille. Jos ei ole läheisiä tai he eivät välitä niin yksin jätetään ihminen jonka ansiosta saamme täällä Suomessakin elää.
Näin myös kirjoituksen jossa joku politiikko esitti ehdotuksen että ihminen voitaisiin kuoltuaan KOMPOSTOIDA.
Jätteet viedään kompostiin. Onko kuollut ihminen jätettä. Toki ruumis maatuu arkussakin mutta kuollut läheinen on aina jonkun äiti, isä, sisko tai veli.
Ei roskaa joka heitetään kaatopaikalle.
Mullaksi muuttumaan. ”Kukkamultaa” sanoi joku pahanilkinen sydäntä vailla oleva.
Toki vainajan voi hautausmaan sijaan haudata hänelle rakkaaseen paikkaan, ripotella tuuleen tai mereen.
Mutta Ei kompostiin.
Mutta niin vaan tosissaan tuntui olevan.
Nainen vielä eli mitä ilmeisimmin vaimo ja äiti. Haluaisikohan hän puolisonsa tai lapsensa kompostoitavaksi.
Tällaista kun somesta lukee niin tulee mieleen että näitä absurdeja ehdotuksia esittävät eivät ymmärrä että myös he itse ovat joskus vanhoja. Ei kukaan ole ikuisesti nuori eikä kuolematonkaan.
Historia kertoo kuinka vanhoja ihmisiä ennen kunnioitettiin ja nuoremmat kysyi heiltä neuvoja. Koska vanhalla oli elämänkokemusta. Kylän vanhin oli arvostettu ja usein myös itseoikeutettu johtaja. Päällikkö, shamaani.
Nyt tämä sama vanha ihminen on tarpeeton vain yhteiskunnalle turhia kuluja aiheuttava ihminen jonka voi vaikka heittää kaatopaikalle.
Ennen myös kunnioitettiin vainajaa juhlallisin menoin. Ihmiset kävi avoimen arkun luona jättämässä hyvästit.
Tai muinaiset viikinkihautajaiset joissa vainaja lähetettiin matkaan tuonpuoleiseen palavassa veneessä tai hautaroviolla. Nykyään mennään krematoriossa liukuhihnatyönä.
Toki me emme itse sitä tiedä mutta silti.
Nykyään myös vanhusten kohtelu on usein ala-arvoista. Hoitolaitoksissa makuutetaan likaisissa vaipoissa tai syötetään pilleri ”josko tuo sitten olisi hiljaa”
Syy tähän ei aina ole siinä kuka hoitaa vaan yhteiskunnan kylmässä suhtautumisessa elämänsä loppumetreillä oleviin ihmisiin. Muka rahapulan vuoksi ei palkata tarpeeksi väkeä vaan Vedetään päivät niin pienellä henkilökunnalla että aika ei vain riitä huolehtimaan asukkaista koska on tehtävä tuhat ja sata muuta asiaa jolloin nekin joilla on sydän paikallaan turhaantuvat eivätkä enää jaksa tehdä mitään. Vain rutiinit jotka on pakko.
Tässä olisi palattava siihen että ihmistä pitää kunnioittaa on hän nuori tai vanha.
Nuori on tulevaisuus ja vanha antanut hänelle eväät tulevaisuutta varten.
Myös päättävässä asemassa oleva elämänsä parasta aikaa elävä on kerran vanha ja ehkä muiden armoilla.
Silloin olisi hyvä muistaa tämä ison kirjankin opetus ”kohtele toista kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan”
Elämän ja kuoleman kysymykset ovat aina mietityttäneet ihmistä. Mitä senjälkeen. Onko tämä nyt tässä vai mitä tapahtuu.
Tähän jokaisella on omat mielipiteensä enkä lähde sitä pohtimaan.
Mutta se millaisen perinnön jätämme jälkeemme on tärkeää. Enkä puhu nyt rahasta vaan henkisestä perinnöstä.
Muistellaanko meitä Rakkaudella vai vihalla. Onko tunne kaipausta vai helpotusta ”päästiinpä tuostakin eroon”
Eletään elämämme niin että jää hyvä muisto eikä kukaan huokaa helpotuksesta kun meistä aika jättää.
Tässä ajassa se on tärkeää kun elämä on hektistä ja aina ei muista mitä tuli sanottua tai tehtyä.
Mutta pitää myös muistaa se vihattu ihminenkin on ”vain ihminen” ei sen kummempi kuin kukaan muukaan.
Yksi helmi elämän helminauhassa.
Ihmisiä on ollut ennen meitä ja tulee olemaan meidän jälkeemme.
Siksi pitää muistaa että myös sinä
Nuori ja elämäsi kunnossa oleva olet joskus vanha ja raihnainen.
Joku toinen vuorostaan ruokkii sinua ja auttaa kun et itse enää pysty.
Muista silloin miten itse kohtelit muita.
Oliko tärkeämpää raha ja valta.
Vai oliko ihminen se lähtökohta.
Ihmisen teot punnitaan kun silmät sulkeutuvat viimeisen kerran.
Ollaan siis ihmisiä toisillemme.
Vähän meni keittiöfilosofoinniksi tällä kertaa mutta joskus tulee vain pohdittua syntyjä syviä. Sopii itsekullekin välillä pysähtyä miettimään – miksi minä olen täällä – mitä tehtävä minulla on?
GIPHY App Key not set. Please check settings