in

Kemijoki Oy hakee Sierilän voimalaitoshankkeesta etukäteen maksettujen korvausten palautusta

Kemijoki Oy on maksanut Sierilän hankealueen ranta- ja loma-asukkaille, perikunnille ja osakaskunnille yhteensä lähes viiden miljoonan euron korvaukset.

Kemijoki Oy kertoi tammikuussa luopuvansa 20 vuotta valmistellusta Sierilän voimalaitoshankkeesta. Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen

Kemijoki Oy hakee yhtiön Sierilän voimalaitoshankkeesta etukäteen maksamiensa korvausten palautusta.

Yhtiö on tehnyt hakemuksen, jonka mukaan Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto velvoittaisi palauttamaan yhtiön mukaan sittemmin perusteettomiksi muuttuneet korvaukset yhtiölle.

Jokiyhtiö luopui Sierilän hankkeesta tammikuussa, koska rakentamiseen sisältyi merkittäviä hankeriskejä ja hankkeen kustannukset olivat moninkertaistuneet lähes 20 vuotta kestäneen lupaprosessin aikana.

– Olemme korvausten maksamisen yhteydessä viestineet korvausten saajille, että mikäli Sierilän hanke jää toteuttamatta, tulee korvausten saajien varautua palauttamaan korvaukset. Tästä huolimatta olemme pahoillamme tilanteesta. Teimme yhtiönä kaikkemme Sierilän hankkeen toteuttamiseksi, toimitusjohtaja Tuomas Timonen sanoo tiedotteessa.

Yhtiöllä on omistuksia ja käyttöoikeuksia

Vesitalouslupapäätöksen perusteella Kemijoki Oy on saanut korvausta vastaan sekä omistusoikeuksia että pysyviä käyttöoikeuksia hankealueen kiinteistöihin. Kun Sierilän hankkeen vesitalouslupa raukeaa, päättyy Kemijoki Oy:n pysyvä käyttöoikeus kiinteistöihin. Sen sijaan lunastettujen kiinteistöjen omistusoikeus säilyy yhtiöllä.

Timosen mukaan korvausten palauttaminen on yhdenvertaisuuskysymys.

– Mikäli korvausten palauttamista ei haettaisi, ne korvausten saajat, joiden kiinteistöihin Kemijoki Oy on saanut pysyvän käyttöoikeuden, saisivat pitää sekä kiinteistönsä että korvaukset. Tämä ei olisi tasapuolista niitä asianosaisia kohtaan, joiden kiinteistöjen omistusoikeus on siirtynyt Kemijoki Oy:lle, Timonen perustelee tiedotteessa.

Sierilän voimalaitokselle myönnetty vesitalousluvan jatkoaika töiden aloittamiselle vanhenee toukokuussa 2024.

Pienimmät korvaukset kymmeniä euroja

Tuomas Timonen kertoo, että viiden miljoonan korvaussumma on jakaantunut noin 500 eri tahon kesken.

– Lukumääräisesti eniten on maksettu alle 3 000 euron korvauksia. Pienimmät korvaukset ovat olleet kymmeniä euroja, Timonen kertoo.

Timosen mukana korvaukset piti maksaa kuukauden sisällä siitä, kun vesitalouslupa tuli lainvoimaiseksi vuonna 2017.

– Osa korvauksen saajista jätti rahat avin sulkutilille odottamaan hankkeen toteutumista, Timonen kertoo.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Britanniaan ennenaikaiset vaalit heinäkuussa – pääministeri Rishi Sunakin puolue altavastaajana

Maanomistajille maksettiin miljoonien korvaus – nyt osa ei halua palauttaa koko summaa, vaikka vesivoimala ei toteutunut