in

Li Andersson: Suomen pitää tunnustaa Palestiinan valtio ja astua pois historian väärältä puolelta

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Li Andersson:

Norja, Espanja ja Irlanti ovat tänään ilmoittaneet, että ne tunnustavat Palestiinan valtion. Norjan pääministeri totesi, että ilman Palestiinan valtion tunnustamista ja palestiinalaisten aseman ratkaisemista Lähi-itään ei voida saada rauhaa – hän korosti sen olevan myös Israelin edun mukaista.

Kansainvälisten lehtitietojen mukaan myös useat muut eurooppalaiset valtiot harkitsevat tällä hetkellä Palestiinan valtion tunnustamista. Ruotsi on tunnustanut Palestiinan valtiona vuonna 2014.

Vaikka YK:n yleiskokous julisti jo vuonna 1948, että pyrkimyksenä on luoda Palestiinaan sekä arabi- että juutalaisvaltio, ei Palestiinalla vieläkään ole omaa itsenäistä valtiota. Sen sijaan palestiinalaiset kärsivät modernin historian pisimpään jatkuneesta miehityksestä.

Palestiinan valtion ja palestiinalaishallinnon tunnustaminen on alku kahden valtion mallin muodostamiseen tähtäävässä diplomaattisessa prosessissa. Se näyttää tällä hetkellä ainoalta realistiselta ratkaisulta alueen vuosikymmeniä kestäneen konfliktin todelliseksi ratkaisemiseksi. Palestiinalaisten aseman tunnustaminen on täysin välttämätöntä väkivallan lopettamiseksi, ja todistamme nyt tilannetta, jossa ovi väkivallan lopettamiseksi on toivottavasti auki.

Kysymys on paitsi palestiinalaisten ihmisten turvallisuuden, ihmisarvon ja itsemäärämisoikeuden turvaamisesta niin myös koko alueen vakaudesta.

Vaikka juhlapuheissa Suomi edistää kahden valtion ratkaisua ja Palestiinan valtion syntyä, se ei juuri näy käytännössä. Syksyllä Suomi päätti olla tukematta tulitaukoa vaativia YK-päätöslauselmia, jonka lisäksi Suomi päätti jäädyttää tärkeimmän humanitaarista apua Gazassa tarjoavan organisaation, eli YK-järjestö UNRWA:n rahoituksen. Viimeksi pari viikkoa sitten Suomi äänesti YK:ssa tyhjää Palestiinan aseman parantamista koskevassa esityksessä.

Israel on saanut jatkaa aivan liian pitkään viattomien ihmisten tappamista, katastrofaalisen nälänhädän syventämistä ja kansanmurhan tunnusmerkit täyttävää täydellisen piittaamatonta toimintaansa Gazassa.

Samoin aivan liian pitkään kansainvälinen yhteisö ja eurooppalaiset valtiot ovat seuranneet käynnissä olevaa humanitaarista katastrofia sivusta osoittamatta riittävää suoraselkäisyyttä tuomita kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien loukkauksia – nyt viimein on käymässä selväksi, että sivussa seisominen ei ole enää vaihtoehto.

Viikonloppuna uutisoitiin, että kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä hakee pidätysmääräyksiä niin Hamasin kuin Israelin johtajista. Hakemuksessa on eritelty ne rikokset ihmisyyttä vastaan joista kutakin epäillään. Mikäli tuomioistuin päättää pidätysmääräyksistä, on kaikkien kansainvälisen rikostuomioistuimen peruskirjan ratifioineiden maiden, myös Suomen, vastuu pidättää kyseiset henkilöt.

Suomen hallituksen tulee katsoa peiliin ja osoittaa toimissaan suoraselkeistä sitoutumista kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, joka on ollut maamme ulkopolitiikan pitkä linja ja kantava periaate.

Toistaiseksi Suomi on kuitenkin pysytellyt historian väärällä puolella – nyt on aika korjata linjaa.

Lähde: Li Andersson facebook

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Maanomistajille maksettiin miljoonien korvaus – nyt osa ei halua palauttaa koko summaa, vaikka vesivoimala ei toteutunut

THL suosittelee koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille – rokotukset aiempaa aikaisemmin