in

Maahanmuuttajataustaisten nuorten osaaminen PISA 2022 -tutkimuksessa

PISA 2022 -tulokset paljastavat suuria osaamiseroja maahanmuuttajataustaisten ja kantaväestön oppilaiden välillä kaikilla arviointialueilla. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden heikkoa osaamista selittää usein puutteellinen lukutaito ja matalampi sosioekonominen tausta.

PISA-tutkimuksen ensitulokset julkaistiin joulukuussa 2023, ja erityishuomiota kiinnitettiin maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osaamiseen. Edellinen vastaava tarkastelu tehtiin vuonna 2012, ja vaikka osaamiserot ovat edelleen suuria, ne ovat kaventuneet pääasiassa kantaväestön oppilaiden tulosten heikkenemisen takia.

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden lukutaito on heikentynyt, mutta matematiikan ja luonnontieteiden osaamiserot ovat pienentyneet. Toisen sukupolven maahanmuuttajataustaiset oppilaat pärjäävät paremmin kuin ensimmäisen sukupolven oppilaat kaikilla arviointialueilla.

Silti maahanmuuttajataustaisten oppilaiden joukossa on suuri määrä heikkoja osaajia. Matematiikassa 58 prosenttia ensimmäisen sukupolven ja 43 prosenttia toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisista oppilaista on heikkoja osaajia, kun kantaväestön oppilaista osuus on 22 prosenttia. Lukutaidossa tilanne on huonompi: 61 prosentilla ensimmäisen sukupolven ja 39 prosentilla toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisista oppilaista on heikko lukutaito. Näillä oppilailla ei OECD mukaan ole riittäviä taitoja osallistua täysipainoisesti yhteiskuntaan, jatko-opintoihin tai työelämään.

Opetusministeri Anders Adlercreutz pitää tuloksia huolestuttavina ja lupaa lisätoimia perusopetuksen vahvistamiseksi, erityisesti suomen ja ruotsin toisena kielenä opetuksessa. Hallitus aikoo lisätä perusopetuksen tuntimääriä ja tehostaa oppimisen tukea erityisesti heikommista taustoista tuleville oppilaille.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Miljoonalahjoitus Kamala Harrisille käynnisti konservatiivien Netflix boikotin!

Unkarin ulkoministeri vaatii YK:ta toimimaan suurvaltojen välittäjänä – tapasi myös Venäjän ulkoministeri Lavrovin