in

Maanomistajille maksettiin miljoonien korvaus – nyt osa ei halua palauttaa koko summaa, vaikka vesivoimala ei toteutunut

Small pond in the high mountains Alps Austria

Voimalaitosta Sierilään vuosia puuhannut Kemijoki Oy maksoi alueen ihmisille korvauksia etukäteen. Maanomistajien mukaan voimalaitoksen uhka esti alueen kehittämisen.

Kemijoki Oy:n uuden vesivoimalan oli tarkoitus tulla Sieriniemeen, joka sijaitsee Kemijoella. Kuva: Jarmo Honkanen

Kaikki maanomistajat eivät halua palauttaa kokonaan Kemijoki Oy:n Rovaniemen Sierilän kaatuneesta voimalaitoshankkeesta etukäteen maksettuja korvauksia.

Kemijoki Oy kertoi keskiviikkona hakevansa takaisin korvauksia, jotka se on maksanut etukäteen.

Korvauksia on maksettu sekä kiinteistöjen omistukseen ja käyttöön että virkistyskäyttöhaittoihin liittyen. Palautushakemus koskee vähintään 3000 euron suuruisia korvauksia.

Yhtiön toimitusjohtajan Tuomas Timosen mukaan yhteensä korvauksia on maksettu noin viisi miljoonaa euroa, ja summa jakautuu 500 eri taholle.

”20 vuoteen aluetta ei ole voitu kehittää”

Sukutilan alueelta omistavat veljekset Mikael von und zu Fraunberg ja Kristian von und zu Fraunberg ovat saaneet korvauksia Kemijoki Oy:lta 17 000 euron verran.

Veljekset pitävät Kemijoki Oy:n hakemusta rahojen palauttamisesta odotettuna, mutta koko summaa ei heidän mukaansa pitäisi palauttaa.

– Palautusta pitäisi kohtuullistaa ottaen huomioon, että 20 vuoteen aluetta ei ole voitu kehittää voimalauhkan vuoksi, Mikael von und zu Fraunberg sanoo.

Samalla kannalla on myös toinen maanomistaja, joka ei halua kertoa nimeään julkisuuteen.

Von und zu Fraunberg ei nimeä kohtuullistamisvaatimuksen tarkkaa rahasummaa, mutta toteaa, että sen pitäisi olla merkittävää. Hänen mukaansa viime vuosina taloa on vuokrattu matkailukäyttöön.

– Kesämatkailun pitkäjänteinen kehittäminen on ollut mahdotonta, von und zu Fraunberg sanoo.’

Sieriniemi sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Rovaniemeltä. Kuva: Vesa-Pekka Hiltunen

Voimalaitosyhtiö: poikkeuksellinen tilanne

Kemijoki Oy:n toimitusjohtajan Tuomas Timosen mukaan korvausten maksamisen yhteydessä vuonna 2017 kerrottiin, että rahat pitää varautua palauttamaan, jos hanke kaatuu.

Timonen toteaa, että voimalaitoshankkeen kaatuminen ja siitä seuraava korvausten takaisin periminen on erittäin poikkeuksellinen tilanne.

– Iso kysymys on, että miten lainsäädäntöä tulkitaan, Timonen sanoo.

Timosen mukaan lähtökohtana on tasapuolisuus korvausten saajia kohtaan. Vesivoimayhtiö on maksanut sääntöjen mukaisesti korvausrahat Aluehallintovirastolle, jonka sulkutililtä korvausten saajat ovat voineet nostaa rahat.

– Osa on nostanut ja osa on jättänyt nostamatta, Timonen sanoo.

Vuonna 2005 alkanut lupaprosessi

Vesivoimayhtiö Kemijoki Oy luopui Sierilän voimalaitoshankkeesta tämän vuoden tammikuussa, koska rakentamisessa oli liikaa riskejä, ja hankkeen kustannukset olivat moninkertaistuneet alkuperäisestä.

Lupaprosessi alkoi jo vuonna 2005 ja siitä valitettiin useaan kertaan.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Kemijoki Oy hakee Sierilän voimalaitoshankkeesta etukäteen maksettujen korvausten palautusta

Li Andersson: Suomen pitää tunnustaa Palestiinan valtio ja astua pois historian väärältä puolelta