Kimmo Kiljunen, kokenut kansanedustaja ja politiikan veteraani, erosi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan paikalta puolueensa painostamana. Tämä päätös ei ole vain isku Kiljuselle itselleen, vaan myös vakava hälytys meille kaikille. Elämmekö enää vapaassa demokratiassa, jossa mielipiteet saavat olla erilaisia, vai luisummeko kohti yhteiskuntaa, jossa väärät mielipiteet tukahdutetaan ja niiden esittäjät ”kivitettäisiin” julkisesti?
Kiljunen rohkeni esittää mielipiteen, joka ei miellyttänyt poliittista valtavirtaa: hän ehdotti, että Suomen itäraja olisi voitu pitää avoinna Venäjän suuntaan. Tämä ajatus perustui kahteen keskeiseen näkökulmaan. Ensinnäkin itärajan sulkeminen on iskenyt raskaasti Itä-Suomen elinkeinoelämään, erityisesti pienyrittäjiin, jotka ovat perinteisesti hyötyneet Venäjän läheisyydestä ja rajaliikenteestä. Toiseksi, rajan avaaminen olisi voinut helpottaa perheiden yhdistymistä ja luoda inhimillisyyttä geopoliittisen kriisin keskellä. Kiljunen esitti, että dialogin ja yhteistyön ylläpitäminen rajan yli olisi ollut parempi vaihtoehto kuin täydellinen sulkeutuminen.
Onko tällaisessa ajatuksessa mitään väärää? Eikö ole täysin kohtuullista keskustella siitä, miten kriisin vaikutukset voisi minimoida? Kiljunen ei sanonut, että meidän pitäisi unohtaa turvallisuusnäkökohdat tai hyväksyä Venäjän toiminta Ukrainassa. Hänen kantansa oli ennen kaikkea käytännöllinen ja ihmisläheinen: hän halusi pelastaa suomalaisia työpaikkoja, tukea itäsuomalaisia yrittäjiä ja tarjota perheille mahdollisuuden pitää yhteyttä toisiinsa.
Kiljusen kohtalo herättää kuitenkin isomman kysymyksen: miksi hänen näkemyksiään ei saanut esittää? Suomessa on perinteisesti arvostettu sanan- ja mielipiteenvapautta, mutta viime vuosina tämä periaate näyttää olevan koetuksella. Kun joku esittää valtavirrasta poikkeavan mielipiteen, hänen kimppuunsa käydään välittömästi. Poliitikot, media ja yleisö tuomitsevat yksimielisesti – aivan kuin erilainen mielipide olisi uhka koko järjestelmälle.
Tämä kehitys on vaarallinen. Se luo ilmapiirin, jossa kukaan ei uskalla enää sanoa ääneen sitä, mitä todella ajattelee. Lopputuloksena on pelon ilmapiiri, jossa vain ”hyväksytyt” mielipiteet saavat tilaa. Tämä on vaarallinen askel kohti totalitarismia – järjestelmää, jossa kansalaiset ja jopa poliitikot pakotetaan ajattelemaan samalla tavalla ja toisinajattelijat marginalisoidaan.
Tarvitsemme rohkeutta puolustaa sananvapautta
Tarvitsemme rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa vallanpitäjät ja poliittiset tabut. Sananvapaus ei tarkoita sitä, että vain suosittuja tai poliittisesti korrekteja mielipiteitä saa esittää. Se tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus tuoda oma näkemyksensä esille ilman pelkoa rangaistuksista.
On aika nostaa esiin keskusteluun myös ne ajatukset, jotka eivät sovi valtavirtaan. Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä kaikesta, mutta meidän on puolustettava jokaisen oikeutta sanoa sanottavansa. Muuten emme elä enää demokratiassa, vaan pelossa ja hiljaisuudessa. Kimmo Kiljusen rohkeus ansaitsee arvostusta – ei lynkkausta.
Juha Korhonen
Hyvää pohdintaa. Valitettavasti tämä tuntuma on ihan normaalissa kanssakäymisessä ihmisten kanssa, kaikille ei voi sanoa omaa mielipidettä ääneen. Kärsin suuresti hyvän ystävän puolesta, joka ei pääse vanhan äidin luokse rajasulun vuoksi. Ikävän seuraaminen on raastavaa. Monelta olen kuullut vain lausahduksen, että ryssä pysyköön omalla maallaan. Täydellisen näköalatonta ajattelua.