in

Petteri Koposelle huippusopimus puskista: ”Ei ollut haku päällä”

Australian NBL-liigasta päävalmentajan pestin saanut Petteri Koponen kokoaa seuraavaksi oman valmennusryhmän. Visiitti NBA-seuran kesäliigajoukkueessa on avannut silmiä.

Suomalaisesta koripallosta kajahti torstaina merkittävä valmennusuutinen, kun ESPN uutisoi Petteri Koposen aloittavan uusiseelantilaisen huippuseura New Zealand Breakersin päävalmentajana.

New Zealand Breakers pelaa Australian NBL-liigassa ainoana uusiseelantilaisena joukkueena. Lisäksi liigassa pelaa yhdeksän joukkuetta Australiasta.

Koponen solmi seuran kanssa kahden vuoden sopimuksen. Hienon uran pelaajana luonut Koponen kertoo Yle Urheilulle, että sopimus syntyi lopulta aika yllättäen.

– Voisi sanoa, että puskista vähän tuli. Tavallaan ei ollut haku päällä minnekään. Olen ollut tosi tyytyväinen siihen, että on ollut kiva koutsata Suomessa HBA:ta. Lisäksi on ollut junnuturnauksia ympäri Eurooppaa, ja se on ollut hyvää oppia valmentamiseen.

Koponen pohti päätöstä yhdessä perheensä kanssa.

– Sitten päätettiin tarttua tuohon tilaisuuteen ja mahdollisuuteen. Kyllä olen aika innoissani ja odotan ensi kautta.

Kesä NBA:n kesäliigasa

Koponen lopetti pelaajauransa vuosi sitten. Ajatukset valmentamisesta ovat tulleet hiljalleen ajankohtaisiksi. Hän sanoo, että seuraava tärkein tehtävä on koota oma valmennusryhmä kasaan.

– Pitää löytää puuttuvat pelaajat siihen ja sitten lähteä kohti kautta ja tekemään hommia. Voisi sanoa, että siinä on erilaisia palikoita, mitä ehkä pelaajana ei ollut.

Koponen on ollut kesällä NBA-seura San Antonio Spursin kesäliigan valmennustiimissä. Se tuo arvokasta kokemusta tulevaisuuden haasteita ajatellen.

Yhdysvalloissa hän on ollut nyt viikon.

– Kaikesta kyllä huokuu sellainen ammattimaisuus, miten asioita tehdään ja kaikki on tarkkaan mietitty. Totta kai vauhti ja peli on vähän erilaista, mihin Euroopassa on tottunut.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Harri Heliövaara ja Henry Patten kolmannelle kierrokselle Wimbledonin tennisturnauksen nelinpelissä

Uhkauksia, päihtyneitä kuljettajia ja väkivaltaa Itä-Uudellamaalla