in

Poliisi kuvasi Elokapinan mielenosoitusta videokameroilla ja kännyköillä – taltiointia lisätty selvästi

Poliisin mukaan taltioinnin lisääminen ei liity siihen, että poliisin toimintaa mielenosoituksissa on puitu oikeudessa asti.

Poliisi kuvaa nykyään mielenosoituksia aiempaa tarkemmin. Rikoskomisario Kalle da Silva Gonçalves kertoo, että poliisi satsaa entistä enemmän tapahtumien taltiointiin.

Esimerkiksi Elokapinan mielenosoituksessa Helsingissä osa poliiseista kuvasi tapahtumia videokameroilla ja kännykällä.

– Kännykkäkamerat ovat poliisin, ja niiden toiminta on poliisin turvaverkossa. Samoin videolaitteet ovat poliisin laitteistoa, da Silva Gonçalves kertoo.

Elokapinan mielenosoitusta kuvaamassa oli useita rikostutkijoita. Heillä oli tapahtumassa yllään poliisin haalarit.

Lue lisää: Poliisi otti kiinni 137 mielenosoittajaa – Elokapinan katusulut on purettu, liikenne sujuu normaalisti Kaisaniemessä

Poliisin käskyt talteen videolle

Poliisi pyrkii kuvaamaan erityisesti poliisin antamat poistumiskäskyt, rikoskomisario Kalle da Silva Gonçalves kertoo. Poliisin tavoitteena on taltioida muun muassa sitä, miten käskyt kuuluvat mielenosoittajien joukossa.

– Pyrimme dokumentoimaan toimintaamme avoimesti, da Silva Gonçalves sanoo.

Tavoitteena on turvata esitutkintaa. Jos jälkikäteen tulee esimerkiksi väitteitä, että käskyjä ei olisi annettu tai niitä ei olisi kuultu, videoilta voidaan katsoa, miten asian laita oli.

Taltiointiin satsaaminen ei da Silva Gonçalvesin mukaan johdu aiemmasta tapauksesta, jossa poliisi sai sakkoja toiminnastaan Elokapinan mielenosoituksessa.

– Toimin näissä asioissa tutkinnanjohtajana ja pyrin miettimään, miten dokumentoidaan poliisin toimintaa kokonaisuudessaan, da Silva Gonçalves sanoo.

Lokakuussa 2020 Helsingissä järjestetyn Elokapinan mielenosoituksen tapahtumia on puitu oikeudessa asti. Seitsemälle poliisille vaadittiin sakkoja pippurisumutteen käyttämisestä mielenosoittajiin.

Käräjäoikeus tuomitsi yhden poliiseista sakkoihin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Oikeus hylkäsi muut syytteet häntä ja kuutta muuta poliisia kohtaan. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Poliisi kuvasi Elokapinan mielenosoitusta videokameroilla ja kännyköillä – taltiointia lisätty selvästi

Yhdysvallat luokitteli Pohjoismaisen vastarintaliikkeen terroristijärjestöksi