in

Poliisi: Tornionjokivarressa perhovavat saavat kyytiä erikoisella tavalla

Poliisi on joutunut puuttumaan perhovapojen virheelliseen kuljetustapaan Tornionjokivarressa.

Liekö kiire saada saalista, kun poliisi on tavannut jo useamman kalastajan, joka kuljettaa perhovapoja tuulilasin ulkopuolelle kiinnitetyssä vapatelineessä siirtyessään kalapaikasta toiseen.

Telineen toinen pää on kiinni imukupeilla konepellissä ja toinen pää katon etureunassa. Telineissä on ollut kiinni useampia perhovapoja ja teline on sijoitettu apumiehen puolella tuulilasin ulkopuolelle. Teline vapoineen on voinut peittää jopa puolet tuulilasista.

Teline vapoineen tuulilasiin kiinnettynä rajoittaa kuljettajan näkyvyyttä ja aiheuttaa kuljettajalle näkemäesteen. Kuljettajat ovat kertoneet käyttävänsä telinettä vain silloin, kun kyseessä on lyhyt siirtymä kalapaikasta toiseen, mutta tämä selitys ei ole poliiseille kelvannut. Myös lyhyen siirtymän aikana pitää tuulilasista pystyä havainnoimaan edessä olevaa muuta liikennettä. Näin kesäaikaan on liikkeellä paljon kevyttä liikennettä, joka voi jäädä telineen takia näkemättä.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Eduskunnan kansliatoimikunta pidätti Antti Pelttarin virasta – Näin paljon hänelle maksetaan palkkaa hyllytyksen ajalta

Ekonomisti: Sota Iranin kanssa voisi nostaa öljyn 150 dollariin – ”Kaikki FEDin toimet pyyhkiytyisivät pois”