Poliisi varoittaa uudesta, äärimmäisen vaarallisesta kansainvälisestä ilmiöstä, joka on saanut jalansijaa myös Suomessa. Kyse on ”The Com” -nimisestä väkivaltaisesta verkostosta, jonka toiminta kohdistuu erityisesti lapsiin ja nuoriin. Verkoston toimintaa on havaittu niin sosiaalisessa mediassa kuin pelialustoillakin, ja sen tavoitteena on houkutella, manipuloida ja kiristää nuoria väkivaltaisiin tekoihin – jopa terrorismiin viittaaviin rikoksiin.
Keskusrikospoliisin rikoskomisario Jyri Hiltusen mukaan kyse on erittäin vakavasta ja hälyttävästä ilmiöstä. Verkostossa nuoria aivopestään ja painostetaan muun muassa itsensä tai muiden satuttamiseen, vahingontekoihin, tuhopolttoihin ja muuhun rikolliseen toimintaan.
– Kyseessä on manipulatiivinen ja äärimmäisen julma toiminta, jossa nuorta uhriutetaan monin tavoin. Ensin luodaan luottamuksellinen, joskus jopa romanttinen yhteys, ja sitten uhri pakotetaan väkivaltaisiin tekoihin uhkailemalla ja kiristämällä hänen luovuttamillaan henkilökohtaisilla tiedoilla, Hiltunen kertoo.
”The Com” -verkoston yhteydessä on tunnistettu myös ryhmittymä nimeltä ”764”, jonka toimintaan liittyy piirteitä väkivaltaisesta satanismista. Joissakin tapauksissa toiminnan on arvioitu olevan osa yhteiskuntien horjuttamiseen pyrkivää radikaalia ideologiaa, joka täyttää väkivaltaisen ekstremismin ja jopa terrorismin tunnusmerkkejä.
Poliisin mukaan Suomessa on jo havaittu viitteitä siitä, että myös suomalaisia lapsia ja nuoria on lähestytty tai jopa manipuloitu verkoston toimintaan mukaan. Viranomaiset kehottavatkin vanhempia, huoltajia ja kasvattajia tarkkailemaan lasten ja nuorten verkko- ja pelikäyttäytymistä sekä keskustelemaan heidän kanssaan avoimesti turvallisesta netinkäytöstä.
Poliisi seuraa tilannetta tiiviisti ja tekee yhteistyötä kansainvälisten viranomaistahojen kanssa verkoston toiminnan estämiseksi. Mahdolliset havainnot, epäilyttävä toiminta tai huoli lapsen turvallisuudesta tulee ilmoittaa viipymättä poliisille tai muille viranomaisille.
GIPHY App Key not set. Please check settings