in

Robert Fico kyseenalaistaa Slovakian Nato-jäsenyyden hinnan – Espanja kieltäytyy 5 % puolustusmenotavoitteesta

Slovakian pääministeri Robert Fico nosti facebook kirjoituksessaan esiin ajatuksen, että maa voisi siirtyä sotilaallisesti puolueettomaksi. Taustalla on Yhdysvaltojen uusi linjaus, jonka mukaan Naton jäsenmaiden tulisi jatkossa käyttää jopa viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen. Aiempi tavoite on ollut kaksi prosenttia.

Fico arvosteli uutta vaatimusta voimakkaasti ja ehdotti, että Slovakian tulisi vakavasti harkita vaihtoehtoa nykyiselle Nato-jäsenyydelle.

”Sanoin tänään ääneen ajatuksen, että puolueettomuus sopisi Slovakialle – ja kuten tavallista, kaikki ovat valmiita hyppäämään nahoistaan. Slovakian on oltava rauhan tukipilari, eikä sen pidä osallistua mihinkään sotilaallisiin seikkailuihin. Uusi maailmansota kolkuttaa valitettavasti jo ovella.”

Fico vertasi Natoa golfkerhoon, jossa mukanaolo edellyttää jäsenmaksun maksamista. Hänen mukaansa Yhdysvallat on nyt päättänyt nostaa tuon maksun viiteen prosenttiin BKT:sta.

”Nato on kuin golfkerho. Jos haluat pelata, sinun on maksettava jäsenmaksu. Yhdysvallat on päättänyt nostaa sen viiteen prosenttiin BKT:sta. Se on kyllä täysin järjetöntä aikana, jolloin rakennamme sosiaalista valtiota ja yritämme tervehdyttää julkista taloutta – mutta se on samalla todellisuutta, joka meillä on edessämme.”

Ficon mukaan Slovakialla on nyt yksinkertainen valinta: joko maksaa uusi vaadittu jäsenmaksu, vähintään sillä ehdolla että rahat käytetään maan oman harkinnan mukaan esimerkiksi siviiliin soveltuviin projekteihin – tai erota Natosta kokonaan.

”Meillä on yksinkertainen päätös tehtävänä. Joko maksamme nyt määritellyn jäsenmaksun – yli 7 miljardia euroa! – ainakin sillä ehdolla, että käytämme rahat puolustukseen omalla tavallamme, erityisesti kaksikäyttöisiin hankkeisiin kuten sairaaloihin ja teihin, tai sitten lähdemme Natosta. On täysin absurdi ajatus käyttää lähes viidennes valtion koko budjetista puolustukseen – meillä ei ole siihen varaa.”

Fico esittää, että asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys.

”Siksi vaadimme kaksikäyttöisiä projekteja ja omaa aikatauluamme. Ja siksi pidän täysin loogisena, että tämä kysymys pitäisi esittää Slovakian kansalle, koska puolustusmenojen kasvattaminen vie väistämättä rahaa muilta osa-alueilta. Tunnemmeko itsemme uhatuksi? Jos kyllä, niin annetaan seitsemän miljardia puolustukseen eikä valiteta.”

”Mikä minun ajatuksessani on niin järkyttävää, että puolueettomuus voisi sopia Slovakialle yhtä hyvin kuin se sopii Itävallalle ja Sveitsille? Minusta on paljon järkyttävämpää se, miten tottelevaisesti media ja oppositio ovat valmiita palvelemaan kaikkia muita – paitsi Slovakiaa.”

Espanja sanoo ei 5 % -vaatimukselle

Samaan aikaan Espanja on ilmoittanut virallisesti, ettei se aio tukea Yhdysvaltojen ajamaa viiden prosentin puolustusmenotavoitetta. Espanjan hallitus pitää vaatimusta kestämättömänä tilanteessa, jossa Euroopan maat kamppailevat talouspaineiden ja sosiaalisten ongelmien kanssa.

Madridin mukaan puolustukseen panostaminen on tärkeää, mutta sen on tapahduttava vastuullisesti, ilman että se vaarantaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tai talouden tasapainon. Espanja aikoo pitää kiinni nykyisestä linjastaan myös tulevissa Naton huippukokouksissa.

Nato törmäyskurssilla?

Ficon ja Espanjan ulostulot heijastavat kasvavaa kuilua Naton sisällä. Siinä missä osa jäsenmaista on valmiita lisäämään puolustuspanostuksia nopeasti ja Yhdysvaltojen johdolla, toiset vaativat malttia ja kansallista harkintavaltaa. Luvassa voi olla vaikeita keskusteluja liittouman tulevaisuudesta.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Ukraina on keskellä sotaa – ja samalla rakentaa maailman digitaalisinta valtiota.