Romanian pääministeri Marcel Ciolacu on eronnut, ja hänen puolueensa, sosiaalidemokraatit ”PSD”, vetäytyy hallituksesta oikeistopopulistisen ehdokkaan voitettua presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen.
Euroskeptinen ja isänmaallisuutta korostava George Simion sai sunnuntain vaalissa 40,9 % äänistä ja on ennakkosuosikki toisella kierroksella 18. toukokuuta. Häntä vastaan asettuu Bukarestin liberaalipormestari Nicușor Dan, joka niukasti päihitti PSD:n ehdokkaan.
Tulokset ovat ajaneet Romanian – EU-maan ja Naton itäisen rajan valvottavan – uuteen poliittiseen epävarmuuteen. Ciolacu, 57, ilmoitti puolueelleen, että koalition tavoitteet eivät ole toteutuneet ja se on ”menettänyt legitimiteettinsä”. Hän aikoo nyt virallisesti jättää ero pyyntönsä väliaikaiselle presidentille Ilie Bolojanille, joka nimittää tilalle hoitavan pääministerin.
Ciolacun hallitus oli ollut vallassa vain muutamia kuukausia vuoden 2024 vaalien jälkeen muodostetussa EU-myönteisessä koalitiossa. George Simionin äärioikeistolainen puolue keräsi tuolloin noin kolmanneksen äänistä yhdessä kahden muun ryhmän kanssa.
Simionin voitto on seurausta laajasta tyytymättömyydestä, jonka laukaisi viime vuoden lopulla mitätöidyt presidentinvaalit. Hänen todennäköistä menestystään 18. toukokuuta seurataan huolestuneina niin Euroopan pääkaupungeissa kuin Kiovassakin. Simion on korostanut kansallista suvereniteettia ja vastustanut aseavun lähettämistä Ukrainalle.
Poliittinen tyhjiö uhkaa
Romania on nyt jopa 45 päivän poliittisen epävarmuuden edessä, arvioi kansalaisjärjestö Funky Citizensin Elena Calistru. ”Juuri nyt, kun Romania tarvitsee vakaata johtajuutta, syntyy vaarallinen valtatyhjiö.”
Ciolacu muistutti, että hallitus oli muodostettu yhteisen presidenttiehdokkaan ja parlamenttienemmistön tavoitteella. ”Toinen näistä tavoitteista epäonnistui,” hän sanoi. ”Eilinen vaalitulos osoittaa, ettei koalitio enää toimi nykyisessä muodossaan.”
Liberiaalipuolue PNL:n johtaja Cătălin Predoiu ilmoitti, että puolue etsii nyt uutta pääministeriä, joka kykenee vastaamaan tilanteen haasteisiin.
PSD:n Buzăun pormestari kritisoi puolueen johdon valintoja rajusti: ”Olemme joutuneet naurunalaisiksi – kiitos johdon huonojen päätösten.”
Simion: ”Romanialaiset on petetty ja nöyryytetty”
38-vuotias George Simion, joka on avoimesti ihaillut Donald Trumpia, nousi suosikiksi sen jälkeen, kun aiempi äärioikeistolainen ja Venäjä-myönteinen ehdokas Călin Georgescu suljettiin vaaleista. Georgescun voitto marraskuussa mitätöitiin syytösten vuoksi Venäjän vaikuttamisesta ja kampanjapetoksista.
Simion äänesti sunnuntaina yhdessä Georgescun kanssa ja kuvaili vaaleja ”jokaisen romanialaisen vaaliksi, joka on tullut petetyksi, unohdetuksi ja nöyryytetyksi – mutta jolla on vielä voimaa puolustaa identiteettiään ja oikeuksiaan”.
Hän on vaatinut Romanian vanhojen rajojen palauttamista ja on saanut maahantulokiellon Moldovaan ja Ukrainaan.
Poliittinen analyytikko Radu Albu-Comănescu kuvasi tulosta Romanian yleisradiossa ”radikaaliksi mielenilmaukseksi vallassa olevaa järjestelmää vastaan”. Simion sai erityisen vahvaa kannatusta Romanian ulkomailla asuvalta työväestöltä – Espanjassa hän sai yli 73 % ja Isossa-Britanniassa lähes 65 % äänistä.
Vaikka Simion kiistää olevansa Venäjä-myönteinen, hän on kampanjoinut Romanian Ukrainan-tuen vähentämisen puolesta. ”Venäjä on suurin uhka Romanialle, Puolalle ja Baltian maille – ongelma on, ettei tämä sota etene mihinkään,” hän totesi BBC:lle.
Edessä poliittinen suunnanmuutos?
Elena Calistru arvioi, että Romania käy parhaillaan läpi suurta poliittista uudelleenkalibrointia. Sekä Simion että Nicușor Dan ovat profiloituneet vallan vastustajiksi, mutta hyvin erilaisin keinoin.
”Tuleva vaalitulos paljastaa, merkitseekö vallanvastaisuus automaattisesti EU-vastaisuutta – vai voiko Romanian muutoshalu kanavoitua rakentavaan, demokraattiseen uudistumiseen, Calistru sanoi.
Lähde: Bbc
GIPHY App Key not set. Please check settings