Sananvapaus on nyt akateemista etuoikeutta

Älä kirjoita, jos et osaa

Oletko joskus miettinyt sanovasi jotain tärkeää? Jotain, mikä on sinulle totta, tuntuu vatsanpohjassa asti? No, älä suotta. Nimittäin jos aiot kirjoittaa sen someen, kannattaa ensin käydä vähintään kaksi kielenhuollon kurssia, tenttiä kielioppi ja varmistaa, ettei yksikään pilkku keiku väärässä paikassa.

Varsinkin, jos sinulla sattuu olemaan mielipide. Ja vieläpä sellainen, joka ei ole kopio viimeisimmästä pääkirjoituksesta tai viherpiipertäjäkaverin Instagram-tarinasta. Politiikka? Maahanmuutto? Koronarokotteet? Hui kauhistus. Nyt liikutaan alueella, jossa ainoastaan virheetön kieli voi pelastaa sinut sosiaalisen teilauksen giljotiinilta – ja usein ei sekään riitä.

Sillä heti kun erehdyt kirjoittamaan jotain valtavirrasta poikkeavaa, ilmaantuu paikalle kielipoliisi. Hän ei ota kantaa siihen, mitä sanoit – se olisi liian vaarallista. Sen sijaan hän osoittaa sankarillisesti, että kirjoitit “kansallisvaltio” yhteen, vaikka olisit kuulemma tarkoittanut “kansallinen valtio”. Ero on kuulemma merkittävä, vaikkei kukaan tiedä miksi. Ja jos vielä sattuisi lipsahtamaan “olen erimieltä” ilman i:tä? No, nyt ollaan jo siinä pisteessä, että älykkyysosamääräsi arvioidaan julkisesti kommenteissa, ja joku penää peruskoulun todistustasi.

Tämän jälkeen ei tietenkään tarvitse enää keskustella itse asiasta. Voidaan palata tärkeämpiin aiheisiin: esimerkiksi siihen, onko sanan “valkoisuus” kritisointi riittävän intersektionaalista.

Ehkäpä tämä on uuden ajan debattikulttuuria. Enää ei tarvitse kohdata mielipiteitä – riittää, että kohtaa kirjoitusvirheitä. Tuntuu turvallisemmalta. Ja kuka tietää, ehkä jonain päivänä saamme kokonaan uuden keskustelualustan, jossa saa osallistua vain jos on suorittanut hyväksytysti äidinkielen yo-kokeen – ja saanut siitä vähintään Eximian.

Mutta ehkä tässä on vain luonnollinen kehityssuunta. Kenties olemme huomaamattamme palaamassa kohti perinteitä – aikaan, jolloin sananvapaus oli ylellisyyttä, ei oikeus. Eihän se nyt käy, että kuka tahansa peruskoulupohjainen taksikuski, siivooja tai rakennustyöläinen alkaisi somessa vaatia keskustelua maahanmuutosta tai kyseenalaistaa hallituksen linjauksia. Missä sellainen muka johtaisi?

Parempi olisi, että keskustelua käyvät vain ne, joilla on siihen pätevyys: tohtorinhattu, vähintään 160 opintopistettä ja mielellään myös kolumni Hesarissa. Poikkeuksia voidaan toki tehdä – ammattikorkeakoulun käyneet kelpuutetaan ehkä mukaan, jos heillä on ironiset silmälasit ja he osaavat käyttää sanaa “diskurssi” oikein.

Ja koska tämä on järjestyksen palauttamista, eikö olisi reilua palauttaa myös muut vanhat hyvät rakenteet? Ajetaan nyt köyhät ja työttömät takaisin torppiin, mieluiten sellaisiin, joissa tuoksuu kostea lattia ja seinähirressä asuu tupajumi. Rajoitetaan heidän pääsyään keskusteluun niin kuin ennen vanhaan rajoitettiin äänioikeutta. Ei kai yhteiskunta voi toimia, jos kaikki kuvittelevat olevansa tasavertaisia kansalaisia?

Voimme samalla palauttaa sanomalehtien pääkirjoituksiin varoitustekstin: “Sisältää mielipiteitä, joita ei ole hyväksytty kansan syvissä riveissä.” Tai vielä parempi – luodaan virallinen luokitusjärjestelmä: kullekin kansalaiselle kielipassi ja argumentointilupa. Ilman niitä ei sitten osallistuta julkiseen keskusteluun, korkeintaan postataan kissavideoita ja sääkuvia. Mieluiten ilman tekstiä.

Niin pääsisimme eroon siitä ikävästä illuusiosta, että kansanvalta tarkoittaisi myös kansan ääntä.

Mutta jos nyt joku tästä vetää herneen nenään – niin katsotaan sitten ainakin, että se herne taipuu oikein partitiivissa.