STORA ENSO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 23.8.2024
Stora Enson korjuutyömaalla Kainuussa havaittiin torstaina 15. elokuuta ympäristövahinko, jota tutkitaan törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Metsäkoneet ovat ylittäneet joen, jossa on erittäin uhanalaisten raakkujen eli jokihelmisimpukoiden esiintymä. Stora Enso ottaa tapahtuneen äärimmäisen vakavasti: “Tämä on erittäin vakava asia ja olemme tapahtuneesta todella pahoillamme. Viranomaisilla ja meillä on tiukat vastuullisuusvaatimukset ja kattava ohjeistus raakkujen huomioimiseksi puunkorjuussa. On selvää, että ohjeistuksiamme vastaan on toimittu. Nyt tapahtunut on täysin arvojemme ja vastuullisuussitoumustemme vastaista”, sanoo Stora Enson Suomen maajohtaja Seppo Parvi.
Stora Enso tekee yhteistyötä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa selvittääkseen, mitä Hukkajoella on tapahtunut. Sen ja oman selvitystyömme tuloksena ohjeistuksia ja toimintatapoja täsmennetään niin, että jatkossa voidaan varmistaa, että ne ovat tiedossa jokaisella, joka osallistuu hakkuutyöhön arvokkailla luontoalueilla. Tämä koskee niin Stora Enson työntekijöitä kuin kumppaneitamme, kuten korjuuyrittäjiä ja metsänomistajia. “On meidän vastuullamme varmistaa, että näin ei pääse enää koskaan tapahtumaan. Olemme tehneet välittömiä tiukennuksia toimintatapoihimme, koskien muun muassa metsätöiden suunnittelua, ympäristökoulutuksia, ohjeistuksia ja tietojärjestelmiä. Tilanteen selvittäminen ja poliisitutkinta ovat kesken, mutta on selvää, että Stora Enso kantaa tapauksessa vastuunsa niin ympäristöllisesti kuin taloudellisesti”, sanoo Seppo Parvi.
Tällä hetkellä on ensisijaista korjata vahinkoja ja estää lisävahingot Hukkajoella. Stora Enso tukee Metsähallituksen paikan päällä aloittamaa ennallistamistyötä sekä taloudellisesti että materiaalisesti. Stora Enso on myös päättänyt osallistua LIFE Revives -raakunsuojeluohjelmaan. “Raakunsuojeluohjelmaan osallistuminen ei korjaa jo tapahtunutta tuhoa, mutta on vähintä mitä voimme tässä tapauksessa tehdä”, alleviivaa Parvi.
Tapauksen johdosta hakkuukohteiden valvontaa on lisätty. Tämä pätee myös suojavyöhykkeisiin. Esimerkiksi juuri tärkeillä raakkujoilla on noudatettava tarkasti niille asetettuja vaatimuksia. “Emme saa tehtyä tekemättömäksi. Vastuullisuus on oleellinen osa Stora Enson strategiaa, ja teemme kaikkemme, jotta se jatkossa toteutuu kaikessa toiminnassamme, niin omien työntekijöidemme kuin kumppaneidemme kohdalla”, sanoo Suomen maajohtaja Seppo Parvi.
in Kotimaa
GIPHY App Key not set. Please check settings