in

Työministeri haluaa sulkea sivarien etujärjestön ulos siviilipalveluslain uudistamistyöryhmästä

Työ- ja elinkeinoministeriön virkahenkilö on ilmoittanut yksipuolisesti Aseistakieltäytyjäliitolle (AKL), ettei liiton edustajaa otetakaan mukaan toimintansa pian aloittavaan siviilipalveluslakia uudistavaan työryhmään. Työryhmän asettaminen perustuu Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan, jonka mukaan hallitus kehittää siviilipalvelusjärjestelmää kytkien palveluksen nykyistä selkeämmin kokonaisturvallisuuden toimintamalliin.

Siviilipalvelusvelvollisten etujärjestönä toimivalle Aseistakieltäytyjäliitolle oli vakuutettu jo ministeriövierailulla vuonna 2023, että liitto saisi oman edustajan aikanaan asetettavaan työryhmään, kuten käytäntö on ollut aiemmillakin kerroilla jolloin lakiin on valmisteltu merkittäviä uudistuksia. Vielä huhtikuussa 2025 liitto sai ministeriöltä nimeämispyynnön työryhmään. Siksi uuden työministeri Matias Marttisen päätös sulkea liiton edustaja ulos tuli liitolle puun takaa ja järkytyksenä.

Ministeriön edustaja perusteli päätöstä AKL:lle sillä, ettei Varusmiesliitto ole nimennyt työryhmään ketään. Tästä syystä ministeri Marttinen katsoi, ettei tasapuolisuuden vuoksi myöskään Aseistakieltäytyjäliiton edustajaa voitaisi kutsua työryhmään. AKL ihmettelee kuitenkin, miksi varussotilaiden edustaja oli alunperinkään kutsuttu osallistumaan siviilipalveluslain uudistamiseen, ja miksi tämän edustajan puuttuminen olisi este siviilipalvelusvelvollisten edustajan ottamiselle mukaan.

 “Demokraattisessa lainvalmistelustyössä pitäisi kuulla herkällä korvalla nimenomaan niitä, joihin lainsäädäntö vaikuttaa: tässä tapauksessa siviilipalvelusvelvollisia etujärjestönsä kautta”, AKL:n edustajaksi työryhmään nimetty liiton puheenjohtaja Ava Dahlvik huomauttaa. “Näin keskeisen periaatteen hylkäämistä voi pitää jopa merkkinä autoritaarisesta kehityksestä Suomen valtionhallinnossa.”

AKL:n mielestä päätöksen valossa vaikuttaa siltä, ettei hallituksella yksinkertaisesti ole halua kuulla kansalaisyhteiskuntaa, eikä varsinkaan kriittisiä ääniä. Liitto on nimittäin vaikuttamistyössään tuonut esille näkökulmaa, jonka mukaan nykyinen varsin vapaaseen palveluspaikkavalintaan perustuva siviilipalvelusjärjestelmä tuottaa sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta mielekkäämmän lopputuloksen kuin valintojen tiukempi ohjailu ylhäältä päin, mikä voisi olla riskinä mikäli kehittämistyössä edetään hallituksen haluamasta lähtökohdasta. AKL:n mielestä siviilipalveluslaki kyllä kaipaa uudistamista, mutta kehittämistyön lähtökohtana pitäisi olla siviilipalvelusvelvollisten itse esiin nostamat kysymykset ja YK:n ihmisoikeuselinten Suomen siviilipalvelusjärjestelmälle antama kritiikki.

Lähde: Aseistakieltäytyjäliitto

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

One Comment

  1. Marttisen mielivaltainen täysin perusteeton päätös kertoo selkeästi hänen arvomaailmastaan. Tällaisia tyyppejä ei pitäisi päästää valmistelemaan lakia, joka suoraan koskee rauhan puolustamista. On aivan selvää, ettei Marttinen uskalla päästää meitä ääneen. Mehän saattaisimme argumentoida, ettei sota olisikaan ihmiskunnan edun mukaista. Pelkään koko ihmiskunnan puolesta sitä tulevaisuutta, jota Marttinen näillä päätöksillään leimaa.

Lukijan kynästä: Mihin on kadonnut suomalaisten henkinen selkäranka?

Yhdysvallat teki jälleen ilmaiskun Somaliassa