Ukrainan sota, joka on ravistellut Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria ja syventänyt idän ja lännen välistä vastakkainasettelua. Länsimaat, erityisesti Yhdysvallat ja EU, ovat ajaneet Ukrainaa kohti länsimaisia rakenteita, kuten EU:ta ja Natoa, pitkälti huomiotta Venäjän näkökulman ja sen kokemukset historiallisista turvallisuusuhkista. Ukrainan Maidan-protestien jälkeen vuonna 2014 länsi tuki avoimesti hallituksen vaihtoa, mikä nähtiin Moskovassa geopoliittisena uhkana. Tämä loi pohjan nykyiselle konfliktille ja syvensi Venäjän ja lännen välistä epäluottamusta.
Naton laajentuminen itään on ollut yksi keskeisistä Venäjän esittämistä turvallisuusuhista.
Vaikka länsi korostaa liittouman puolustuksellista luonnetta, Venäjä on kokenut tämän uhkana, erityisesti Ukrainan ja Georgian mahdollisen Nato-jäsenyyden osalta. Lännen haluttomuus neuvotella Venäjän kanssa avoimesti ja ottaa huomioon sen turvallisuushuolet on johtanut siihen, että diplomatia on epäonnistunut toistuvasti.
Aseiden toimittaminen ja konfliktin pitkittyminen Lännen päätös aseistaa Ukrainaa massiivisesti konfliktin alusta asti on kiihdyttänyt sodan eskaloitumista. Vaikka aseapu on perusteltu osana Ukrainan oikeutta itsepuolustukseen, lännen toiminta on osaltaan vaikeuttanut rauhanneuvotteluja ja lisännyt siviilien kärsimyksiä. Yhdysvallat ja monet EU-maat ovat osoittaneet merkittävää sotilaallista ja taloudellista tukea Ukrainalle, mutta tämä on samalla sitonut Ukrainan strategiset päätökset osaksi lännen laajempaa geopoliittista agendaa.
Pitkittyvä sota hyödyttää erityisesti asevalmistajia ja energiasektoria lännessä.
Monet kriitikot ovat huomauttaneet, että sodasta on tullut joillekin länsimaille mahdollisuus edistää omia taloudellisia ja geopoliittisia intressejä, samalla kun ukrainalaiset kärsivät konfliktin raskaimman hinnan.
Talouspakotteiden epäonnistuminen
Länsi on asettanut ennennäkemättömiä talouspakotteita Venäjälle pyrkien heikentämään sen sotilaallista kykyä. Kuitenkin nämä pakotteet ovat aiheuttaneet enemmän haittaa globaaleille ruokamarkkinoille, energiakriisille ja kehitysmaiden talouksille kuin Venäjän sodankäyntikyvylle. Venäjän talous on osoittautunut resilientiksi, ja pakotteet ovat johtaneet lännen ja globaalin etelän välisen kuilun syvenemiseen, sillä monet maat Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa kokevat lännen politiikan itsekkäänä ja lyhytnäköisenä.
Rauhanneuvottelut loistaneet poissaolollaan
Huomionarvoista on, että länsi ei ole panostanut merkittävästi rauhanomaisen ratkaisun löytämiseen. Päinvastoin, joissain tapauksissa länsimaat ovat hylänneet neuvottelualoitteet, jotka olisivat voineet vähentää konfliktin laajuutta. Diplomatia on jäänyt toissijaiseksi, ja lännen fokus on ollut Venäjän ”strategisessa heikentämisessä” Ukrainan kautta. Ukrainan sodan tragedia ei ole yksin Venäjän syytä, vaan myös lännen strategisilla virhearvioilla ja yksipuolisella politiikalla on ollut merkittävä osuus konfliktin syntymisessä ja pitkittymisessä. Vaikka lännen tuki Ukrainalle on perusteltu monin tavoin, sen tulisi ottaa vastuu omista virheistään ja keskittyä aktiivisesti rauhan edistämiseen sen sijaan, että priorisoidaan geopoliittisia voittoja. Nykyisessä tilanteessa kaikkien osapuolten on välttämätöntä pyrkiä diplomatiaan, jotta inhimillinen kärsimys ja maailmanlaajuiset epävakaudet voidaan minimoida.
GIPHY App Key not set. Please check settings