in

Yhdysvallat luokitteli Pohjoismaisen vastarintaliikkeen terroristijärjestöksi

Suomessa järjestön toiminta on määritelty lainvastaiseksi vuonna 2020.

Yhdysvallat on luokitellut Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (Nordic Resistance Movement, NRM) terroristijärjestöksi ja asettanut järjestölle pakotteita, kertoo uutistoimisto Reuters.

Lisäksi Yhdysvallat on nimennyt järjestön kolme johtajaa Fredrik VejdelandinPär Öbergin ja Robert Eklundin maailmanlaajuisiksi terroristeiksi, Yhdysvaltain ulkoministeriöstä kerrotaan.

– Yhdysvallat on syvästi huolissaan rotuun tai etniseen alkuperään perustuvasta väkivaltaisesta äärijärjestöuhasta maailmanlaajuisesti, sanoo ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller lausunnossaan.

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen väkivaltainen toiminta perustuu Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan avoimesti rasistiseen, maahanmuuttajavastaiseen, antisemitistiseen ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä vastustavaan toimintaohjelmaan.

Määrittelemällä liikkeen terroristiseksi Yhdysvallat jäädyttää kaikki ryhmän yhdysvaltalaiset varat ja kieltää yleisesti maansa kansalaisia olemasta tekemisissä järjestön tai siihen kuuluvien kanssa.

NRM on Ruotsin suurin uusnatsiryhmä, ja se toimii Ruotsin ohella Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Järjestö (PVL) on toiminut Suomessakin, mutta se määrättiin lakkautettavaksi vuonna2020.

Esimerkiksi Oulussa torstaina tapahtuneesta lapsen puukotuksesta epäilty mies on aikaisemmin ollut mukana Suomessa toimineen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) toiminnassa.

Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström kommentoi Aftonbladetille, että Ruotsin hallitus sai Yhdysvalloilta etukäteen tiedon terroristiluettelosta.

– Me ja Yhdysvallat olemme samaa mieltä siitä, että nämä ovat vakavia uhkia, Billström sanoi Aftonbladetille.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Poliisi kuvasi Elokapinan mielenosoitusta videokameroilla ja kännyköillä – taltiointia lisätty selvästi

Suomalaisten nurkissa lojuu rahanarvoista tunneromua – yrittäjä muistaa asiakkaan kyyneleet