Lukijan kynästä: Mikä on Suomen rooli NATO:ssa, pitäisikö Suomen erota NATO:sta?

Naton eroamiseksi jäsenmaan on haettava eroa NATO:n sopimusten hallitsija maalta (USA:lta) ja vuoden jälkeen hakemuksen jättämisestä on mahdollista erota. Luonnollisesti tällaisessa siirtymä vaiheessa maahan kohdistuu erittäin kova ulkoinen paine, josta NATO:oon liittyminen antoi vaikutelmia.

Ennakkotapausta NATO:n eroamisesta ei ole, mutta on kuitenkin olemassa 2 ennakkotapausta, joissa maa on jättänyt NATO:n sotilaallisen johtamisen ja komennuksen.

Ranska vetäytyi NATO:n komennosta 1966, esittämäkseen syyksi kylmän sodan aiheuttaman polarisaation ja vedoten omiin etuihinsa.

Ranska integroi sotilasjohtamisen NATO:n kanssa takaisin 2009.

Kreikka vetäytyi NATO:n komennosta 1974 syynä kasvavien jännitteiden ja taistelun Kyproksesta Turkin kanssa.

Tämä esti myös kahden NATO maan välisen taistelun NATO:n sisällä ja konfliktin päättymisen jälkeen Kreikka liittyi takaisin NATO:N integraatioon 1980.

Nyt on mahdollisuus ja Suomen ja suomalaisten pitäisi nyt keskittyä päättämään mikä on Suomen turvallisuus agenda pitkällä tähtäimellä. Kuinka sotilaallisesti uhkaava ja samalla vaikutusvaltainen haluamme olla muille maille Euroopassa ja koalition kautta maailmanpolitiikassa. Vieläkään ei ole julkisesti virallisesti todettu tuleeko Suomen maaperälle ydinaseita, mutta sotilaallisen uhkan luomiseksi NATO mailla on kosolti muutakin materiaa, jota esimerkiksi Venäjä voi pitää yhtä uhkaavana. Nyt sitten Suomeen yritetään myydä sikaa säkissä.

Median esittämänä NATO haluasi nostaa puolustusbudjetin 5% bruttokansantuotteesta, mutta vielä ei ole ollenkaan edes esitetty mitä sillä rahalla tehdään. Varmaa on se, että tänä päivänä teknologian vauhdissa isot materiaali varastot vanhenevat nopeasti ja olisi tyhmää sijoittaa suurmaiden teknologiassa toisen asteen laitteistoon, jossa itse pitävät uusimmat ja kehitetyimmät laitteet.

Fiksumpaa olisi taas perustaa tehtaita, tai jo olemassa oleviin tehtaisiin mahdollisuus alkaa tuottaa puolustusvoimille laitteistoa. Pitäisi tähdätä siihen, että varastot pidettäisiin mahdollisimman pieninä rauhan aikana ja maksimaalinen tuotantopotentiaali sodan ajan varalle. Niin myös varmistuisi, että sodan ajan laitteisto olisi uutta, varmasti toimivaa ja uusimmilla innovaatioilla toteutettu.

Pohjoismainen yhteistyö pitäisi nostaa omaan arvoonsa, kun kerran ne luotettavimmat ja kunnioittavimmat suhteet löytyvät tästä vierestä. Se tulee olemaan pitkällä tähtäimellä Suomen kulmakivi ja olisi voinut olla jo fiksumpaa liittyä Ruosin ilmavoimien kehitystyöhön, kuin ostaa F-35 hävittäjiä Amerikasta.