Bidenin puhe on usein epäselvää, ja hän kertoo kärsineensä koko ikänsä änkytyksestä. Nyt epäselvyyden pelätään liittyvän korkeaan ikään.
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin sanomisia ja puheita kuunnellaan nyt erittäin tarkalla korvalla.
Bidenin epäselvä ja takelteva puhe tuottaa nykyisin jatkuvasti aihetta ihmettelyyn ja spekulointiin hänen henkisestä, sekä fyysisestä kunnostaan.
Philadelphiassa toimivan Wurd-radioaseman haastattelussa hän tuntui sekoittavan itsensä mustaan naiseen.
– Muuten, olen ylpeä siitä, että olen, kuten sanoin, ensimmäinen varapresidentti, ensimmäinen musta nainen… joka palvelee mustaa presidenttiä.
Katkonaisella lauseella hän yritti sanoa, että on palvellut ensimmäisenä varapresidenttinä mustaa presidenttiä, Barack Obamaa, ja että hänellä itsellään on historian ensimmäinen musta varapresidentti, Kamala Harris.
Lisää ihmettelyä saatiin kun Biden tervehti Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin saapunutta yleisöä Valkoisen talon ulkopuolella.
Biden huusi yleisölle aluksi ”Ho ho ho!”, mitä pidetään yleensä joulupukin tervehdyksenä. Hän kuitenkin jatkoi välittömästi huutamalla ”Hyvää itsenäisyyspäivää”.
Biden on viime päivien kommellusten jälkeen myöntänyt, että hänen pitäisi nukkua enemmän ja luopua iltamenoista.
GIPHY App Key not set. Please check settings