Manifesti suomen kielen puolesta

Suomen kieli on yksi itämerensuomalaisista kielistä, joka kuuluu uralilaiseen kielikuntaan, tämä tekeekin siitä harvinaisten kielen maailmassa, jota voi vielä käyttää kaikilla yhteiskunnallisen toiminnan ja tieteen osa-alueilla. Vaikka suomen kieli kuuluukin maailman kielten joukossa puhujamäärältään suurimpaan kahteen prosenttiin, sen asema on silti hyvin haavoittuva. Kieli itsessään ei ole uhanalainen, mutta sen rooli yhteiskunnassamme on heikentymässä. Havaintoja tästä on esimerkiksi virkamiestahojen esittämät näkemykset äidinkielen ylioppilaskokeen tarpeellisuudesta, suuryrityksien työyhteisöt ovat monesti englanninkielisiä, palvelut suurkaupunkien keskustoissa saattaa olla englanniksi suomen kielen osaamisen puutteen vuoksi. Myös nykyinen Helsingin pormestari Juhana Vartiainen (Kok.) ehdotti taannoin pääkaupunkimme muuttamista täysin englanninkieliseksi.

Suomessa kielentutkijat kohtaavat useinkin kysymyksiä kielenkäytön virheistä tai nuorison kielestä. Kuitenkin kielen vaihtelu eri tilanteissa ja käyttäjien kesken ei suoranaisesti merkitse rappiota, vaan kertoo usein kielen mukautumisesta tai kielen hallinnan puutteista. Kielen todellinen rappeutuminen näkyy oikeastaan vasta silloin, kun se ei enää kykene ilmaisemaan yhteiskunnan koko kirjoa kuten: tiedettä, taloutta, tekniikkaa, kulttuuria, tunteita ja mielipiteitä. Ajan mittaan suomen kielen käyttöala kapenee väkisinkin ja se lakkaa yksinkertaisesti toimimasta yhteiskunnan ylläpitäjänä, tämän kaltainen kehityssuunta uhkaa myös muita maailman kieliä ei vain Suomea.

Esimerkkejä tästä muutoksesta voidaan havaita Suomen yliopistoissa, joissa tutkimusta ja opetusta tehdään nykyään yhä enemmän englanniksi. Monet gradut, väitöskirjat sekä artikkelit kirjoitetaan myös englanniksi, tämä kaventaa myös Suomen käyttöalaa tieteen kielenä. Kansainvälisissä kasvuyrityksissä englanti on yleistynyt työkielenä, jossa jopa suomalaisten keskinäinen viestintä tapahtuu joskus englanniksi. Tehtävänimikkeet ovat yleensä englanniksi. Suomalaisten yritysten ja tuotteiden nimet, mainokset sekä viestintä ovat yhä useammin englanninkielisiä, tämän kaltainen trendi heikentää kielemme asemaa puolestaan julkisessa tilassa. Suomen lainsäädännössä ja viranomaisviestinnässä on havaittavissa kielen yksinkertaistamista sekä englanninkielisiä käsitteiden käyttöä ilman selityksiä. Palveluja tarjotaan yhä enemmän englanniksi ilman, että suomen kielen oppimista edistetään eri aloilla.

Nuorten sekä nuorten aikuistenkin kyky tuottaa ja ymmärtää monipuolista, normien mukaista suomea on jo osin heikentynyt. Tämä näkyy kirjoitustaidon ongelmina esimerkiksi kouluissa, työpaikoilla sekä virallisessa viestinnässä. Tätä näkemystä tukee myös aikaisemmat PISA-tulokset sekä muut tutkimukset, jotka osoittavat, että erityisesti nuorten kielellinen taito heikentynyt. Sosiaalinen median käytön lisääntyminen vaikuttaa siihen, että kieli tiivistyy, yksinkertaistuu ja ottaa vaikutteita englannista. Viestinnässä käytetään emojit-merkkejä, lyhenteitä ja englannin lainasanoja suomen sijasta. Monissa Suomen suurkaupunkien kouluissa ja oppilaitoksissa panostetaan voimakkaasti englantiin ja vieraisiin kieliin, joskus suomen kustannuksella.

Kamppailua suomen kielen asemasta käytiin viimeksi 1930-luvulla erityisesti koulutuksessa ja yliopistoissa. Vaikka suomenkieliset muodostivat enemmistön ylioppilaista jo 1890-luvulta lähtien, opetuskieli oli edelleen pitkälti ruotsi, etenkin yliopistoissa. Tämä koettiin suomenkielisten keskuudessa epäoikeudenmukaisena ja herätti kasvavaa tyytymättömyyttä. Tuohon maailmanaikaan ruotsinkielisten osuus koulutuksessa ja valtion tuissa oli huomattavan suuri verrattuna heidän väestöosuuteensa. Ruotsinkielinen koulutusverkosto oli kattavampi ja sai enemmän resursseja. Ruotsinkieliset puolustelivat tilannetta historiallisilla syillä, mutta eivätkä halunneet vapaaehtoisesti luopua saavutetuista eduista. Ruotsinkielisten taholta esitettiin myös väitteitä suomalaisten alemmuudesta ja pelkoja ”ylemmän” germaanisen kulttuurin tuhoutumisesta. Ruotsin puuttuminen Suomen kielipolitiikkaan ärsytti suomalaisia, ja aitosuomalaiset kritisoivat jyrkästi Ruotsin ja Norjan harjoittamaa suomenkielisten vähemmistöjen sortoa. Suomalaisuuden Liitto nosti esiin tuolloin suomenkielisten huonon aseman ruotsinkielisillä alueilla, erityisesti Uudellamaalla, Turun seudulla ja Pohjanmaalla. Suomea puhuvia lapsia pakotettiin ruotsinkielisiin kouluihin, heidän perheitään painostettiin, ja heitä jopa syrjittiin työelämässä. Liitto tutki epäkohtia ja pyrki vaikuttamaan tilanteeseen keräämällä adresseja, järjestämällä kokouksia ja tarjoamalla tukea suomenkielisille kouluille.

Suomen kieli väistyy englannin tieltä pala palalta ja tämä negatiivinen muutos kertoo äidinkielen opetuksen arvostuksen puutteesta sekä asemasta mikä ei ole enää itsestäänselvyys. Nyt tarvitaankin niitä tietoisia, johdonmukaisia toimia eli tehokkaampaa kielipolitiikkaa. Vaikka Suomessa on hyvä kielilainsäädäntö, puuttuu meiltä yhä keskeinen valtion tasolla suunniteltu kielipoliittinen ohjelma, joka ohjaisi konkreettisia päätöksiä ja turvaisi suomen kielen oikeudet tässä massa myös tulevaisuudessa. Kielellisiä vaikutuksia on osattava tunnistaa kaikessa päätöksenteossa, oli kyse koulutuksesta, tutkimuksesta, elinkeinopolitiikasta tai kulttuurista. Suomen kielen säilyttämisen vastuu on vain meillä suomalaisilla. Kuten 1800-luvulla tehtiin päätös suomen nostamisesta yhteiskunnalliseksi kieleksi, on nyt tehtävä tämä vastaava päätös uudelleen. Meidän on yksinkertaisesti päätettävä, haluammeko Suomen säilyvän elinvoimaisena kaikilla elämänaloilla myös jatkossakin. Nyt on siis hyvä aloittaa, vaikka siitä, että pidetään Finlandia hymnin ja Suvivirren alkuperäisistä sanoista tiukasti kiinni, koska suomalaisuuden ei tarvitse väistää Suomessa, väistäkööt siis muut.