in

Missä EU vastaiset puolueet on Suomesta?

"Torn flag of European Union, fluttering on the wind. May be used as concept of disintegration, breakdown, crisis, separation, etc."

Britannia onnistui eroamaan Euroopan unionista määrätietoisella ja pitkäjänteisellä työllä. Nyt sitten Britit ovat onnistuneet rakentamaan kansallista valtiotaan ilman Eu:n sanelupolitiikkaa ja maa nousee kanveesista.

Suomessa oli ennen Perussuomalaiset, jotka ainakin puheissaan ajoivat voimakkaasti Eu-kriittistä linjaa ja olihan siellä kansanedustajiakin ja meppejä, jotka ajoivat voimakkaasti Eu-eroa. Esimerkiksi Laura Huhtasaari, mutta nyt on Huhtasaari vaijennut aiheesta ja tuntuu, että Eu erosta ei saa enää Perussuomalaisissa puhua.

Perussuomalaiset kadottivat punaisen langan ja lähtivät metsästämään hillotolppia, unohdettuaan täysin millä tuohon suosioon on noustu, mitä Perussuomalaiset ovat parhaimmillaan olleet. Se on ollut nimenomaan ”änkyrä politiikka”, nyt umpi vihreä Riikka Purra on vienyt Perussuomalaiset metsään halaamaan puita ja puolue on eksynyt sinne.

Perussuomalaisten ehkä suurin ongelma on ylimielisyys. Puolue kuvittelee, etteivät he tarvitse ketään ja ”noi ainakin siirretään sivuun kaikesta”; nyt se sitten alkaa kostautua.
Somessa levisi persuvastainen liikehdintä ja ennen vaalipäivää oli hyvinkin selvää, että vaalitulos tulee olemaan tilauksen mukainen. Kaikki muut tuntuvat sen ymmärtävän, paitsi Persut itse. Tämäkin kertoo siitä ylimielisyydestä ”te vaan räkytätte”, oli kommentit Persuleiristä.

Kun Persut lähtivät linjalle missä ollaan, Kokoomuksen esiliinana, aiheutti se yllättävän vähän purnaamista persujäsenissä. Tämä on tietenkin käsittämätöntä, kun loppupeleissä kuitenkin jäsenistö käyttää suurinta valtaa puolueessa. Miksi Persujäsenistö sallii vihreän hipin johdattaa puolueen kohti Brysselin illaspöytää, jossa sitten kaikki halaavat toisiaan ja komisaarin paikat vaihtaa omistajaa. Ei perusjäsenille sieltä pöydistä mitään tipu.

Suomessa ei ole Eu-eroa vaativaa puoluetta, ainakaan sellaista, joka olisi uskottavalla pohjalla. Tähän maahan tarvittaisiin oikeasti änkyröiden puolue, joka ajaisi Eu-eroa ja vahvaa kansallista päätösvaltaa, eli palauttaisi itsenäisen Suomen. Tälle puolueelle olisi pommin varmasti kysyntää. Perussuomalaiset luopuivat tästä paikasta ja nyt olisi itsenäisyyden kokoinen reikä puoluekentällä tälle Eu-eroa vaativalle politiikkalle.

Nyt tietenkin joku ehdottaa Vapauden liittoa tälle paikalle, mutta se ei tule koskaan menestymään Ossi Tiihosen johdolla. Tiihonen on kämmännyt siellä lähes kaiken mahdollisen, mitä kämmättävissä on. Saara Huhtasaaren presidentinvaalikampanja on ehkä se kaikista räikein suoritus ja nämä Eu vaalit oli pedattu Vapauden liitolle, mutta täydellinen farssi siitäkin tuli. Edes vaalijulisteita ei saatu telineisiin.
Tiihosen olematon kyky henkilöjohtajana on ehkä se suurin syy jatkuviin epäonnistumisiin. En sitten tiedä miksi Tiihostakin siellä mini puolueessa roikotetaan pj:n paikalla, vaikka hän ei onnistu missään.

Eu-eroa vaativa puolue tulille, ehdotan puolueen johtoon Paavo Väyrystä, Teuvo Hakkaraista. Sitten joku voisi käydä herättelemässä sen Laura Huhtasaaren sieltä henkiin ja repiä mukaan aitoon Eu-eroa vaativaan puolueeseen mukaan, Persu aika oli ja meni!

Juha Korhonen

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

VIDEO: Apinakirahviv2 kanavalla otetaan kärkkäästi kantaa digivaluuttaan

human fist

Viranomaisten tietoon tullut pari- ja lähisuhdeväkivalta kasvoi 5 % vuonna 2023