Suomea mainostetaan maailmalla sanan- ja lehdistönvapauden mallimaana, mutta kulissien takana toimii järjestelmä, joka sulkee ulkopuolelleen kaikki, jotka eivät suostu alistumaan yhden ”hyväksytyn” medianormiston valvontaan. Todellisuus Suomen mediasta on monen toimijan mukaan kaikkea muuta kuin vapaa – kyseessä on tarkasti kontrolloitu ja suljettu kenttä, jossa toimiminen edellyttää kuulumista tiettyyn sisäpiiriin.
Mediaa hallitaan harvojen käsissä
Keskeisessä asemassa Suomen mediakentän kontrollissa ovat Journalistiliitto ja Julkisen sanan neuvosto (JSN), jotka yhdessä muodostavat vaikutusvallaltaan poikkeuksellisen verkoston. Vaikka nämä ovat muodollisesti yksityisiä yhdistyksiä tai elimiä, ne määrittävät, kuka Suomessa saa toimia journalistina ja kuka ei. Käytännössä ilman Journalistiliiton jäsenyyttä tai JSN-jäsenmediaa ei pääse käsiksi poliittisesti tai yhteiskunnallisesti merkittäviin tiedonlähteisiin – esimerkiksi eduskuntaan tai valtioneuvostoon.
Eduskunnan akreditointiohjeet ovat suorasanaiset: toimittajalla tulee olla Journalistiliiton myöntämä pressikortti. Jos sitä ei ole, on toimittajan ilmoitettava tulostaan eduskuntaan vähintään vuorokautta aiemmin – käytännössä tämä sulkee vapaata mediaa edustavat toimijat pois tilaisuuksista, joissa päätöksiä tehdään ja uutisaiheet syntyvät. Tiedotustilaisuudet tulevat nopealla aikataululla ja vuorokausi on lähes poikkeuksetta aivan liian pitkä aika jotta vapaa media pääsisi osallistumaan.
Valtioneuvosto toimii poliittisen päätöksenteon ja uutisoinnin keskipisteenä Suomessa – siellä tehdään linjauksia, jotka vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Siitä huolimatta valtioneuvosto evää poikkeuksetta akreditointihakemukset vapailta medioilta, elleivät nämä kuulu Journalistiliittoon tai Julkisen sanan neuvoston (JSN) hyväksymiin medioihin. Tämä käytäntö on räikeän syrjivä ja loukkaa perustuslaissa turvattua yhdenvertaisuuden periaatetta. On täysin kestämätöntä, että poliittisen vallan ytimeen pääsy rajataan vain valikoiduille medioille. Kaikilla medioilla – riippumatta siitä, kuuluvatko ne järjestöihin – on oltava yhtäläinen oikeus uutisoida maan poliittisesta johdosta.
JSN – itsesäätelyn irvikuva
JSN toimii niin kutsuttuna itsesäätelyelimenä, mutta kyseessä on järjestelmä, jossa mediat valvovat itse itseään. Neuvoston kokoonpano valitaan JSN:n piirissä olevien medioiden toimesta, ja yleisön edustajatkin nimitetään käytännössä median hyväksymistä ehdokkaista. Kun kanteluja käsitellään, istuvat päätöksentekijöinä useimmiten JSN-mediat itse – ja kuten voi arvata, ratkaisut ovat järjestelmällisesti näiden medioiden eduksi. Kantelut ratkaistaan äänestämällä ja säännöt määräävät että median edustajia pitää olla enemmän kuin yleisön edustajia, kätevä tapa voittaa äänestyksiä. Voidaan todeta hieman irvokkaasti, että tämä ”Kiinan malli” on toiminut hyvin JSN:n mielestä, eikä ihme, hehän itse varmistavat että asiat menee niin kuin haluavat.
Kysymys kuuluukin: miten itsesäätely voi olla uskottavaa, kun valvottava valitsee omat valvojansa ja miten tämä edistää rehellistä ja luotettavaa mediaa suomessa?
Median tukijärjestelmä vahvistaa kontrollia
Suomessa jaetaan vuosittain miljoonia euroja erilaisina mediatuina. Pääosa tuista menee vakiintuneille, JSN:n piirissä oleville mediataloille. Uutismedian liitto arvioi, että pelkästään vuosina 2021–2024 valtio on jakanut mediatukia yli 30 miljoonalla eurolla – lähes kokonaan samoille isoille medioille. Pienemmät tai JSN:n ulkopuoliset toimijat jäävät poikkeuksetta tukien ulkopuolelle.
Tämä luo kaksoisstandardin, jossa “virallinen media” saa valtiollista rahoitusta ja etuoikeuksia, kun taas vapaiden medioiden toimintaa rajoitetaan monin tavoin – jopa pääsyä oikeuslaitoksen tiedotuskanaviin rajoitetaan, jos media ei kuulu “hyväksyttyyn verkostoon”.
Oikeusvaltion testi: yhdenvertaisuus vs. mediakartelli
Useat kantelut näistä käytännöistä ovat parhaillaan oikeusasiamiehen käsittelyssä. Kyse ei ole vain yksittäisistä rikkeistä, vaan koko järjestelmän rakenteellisesta syrjinnästä. Kun median toimintaedellytykset perustuvat järjestäytyneeseen verkostoon ja jäsenyyksiin tietyissä yhdistyksissä, ollaan hyvin kaukana siitä vapaasta ja moniarvoisesta mediasta, jota perustuslaki edellyttää.
On vaikea ymmärtää, miksi eduskunta, oikeuslaitos ja valtioneuvosto pitävät yhden yhdistyksen jäsenkorttia (Journalistiliitto) kriteerinä akreditoinnille. Kyseessä ei ole viranomainen, eikä yhdistys ole vastuussa kenellekään muulle kuin omille jäsenilleen. Tämä rikkoo räikeästi perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatetta. Yhdistys ei voi olla maassamme valvova viranomainen tai määrittäjä kuka saa toimia mediana ja kuka ei, yhdistyksellä ei ole tämmöistä lainkäytöllistä valtaa.
“Vapauden” kulissit murenemassa
Suomen maakuva ”maailman vapaimpana lehdistönä” nojaa kansainvälisiin mittareihin, joiden pohjana ovat usein median omat ilmoitukset – eli jälleen kerran itse itsensä arviointi. Käytännössä järjestelmä on rakennettu siten, että vapaan median ulkopuolelle jäävät toimijat eivät saa jalansijaa ilman alistumista rikkinäiseen ja jopa irvokkaaseen valvontakoneistoon.
Nyt kun asiasta on viimein tehty kanteluita ja keskustelu on käynnistymässä myös laajemmin, voi olla että kuva Suomesta vapauden mallimaana saa huomattavan särön. Kyse ei ole marginaalisesta ongelmasta, vaan järjestelmästä, joka sulkee pois kaikki, jotka eivät suostu toimimaan yhdistyspohjaisen mediakartellin ehdoilla.
On syytä olla vakavasti huolissaan Suomen median tilasta. Tilanne, jossa vapaat ja riippumattomat mediat suljetaan järjestelmällisesti ulos poliittisesta uutisoinnista ja valtion instituutioista, ei kuulu demokraattiseen oikeusvaltioon. On hälyttävää, että maahamme on päässyt kasvamaan näin vahva ja räikeä mediakartelli, jota suojellaan valtiollisin keinoin. Mikäli tähän järjestelmään ei puututa, menetämme sanan- ja lehdistönvapauden uskottavuuden – ja samalla demokratian perustan.
Päätoimittaja
Juha Korhonen
GIPHY App Key not set. Please check settings