in

Pohdintaa miksi rahat eivät Suomessa riitä

house-money-capitalism-fortune-12619.jpg
Photo by Skitterphoto on Pexels.com

Elokuu on loppukesän aikaa ja perinteisesti elokuussa loppuu huvilakausi. Tämä vuosi

saattaa olla poikkeuksellinen Suomessa, koska nyt saattaa loppua myös huvikausi.Kesä on ollut ilon ja lomailun aikaa. Huolet ovat olleet kaukana ja lempeä tuuli on puhaltanut lomailijan kasvoja vailla huolen häivää. Nyt loppukesän saapuessa horisontissa siintää tummia pilviä kansalaisille.

On aika palata todellisuuteen ja pohtia, että kun huvilakausi päättyy ja venetsialaislyhdyt sammuu, pimeneekö myös suomen tulevaisuus?

Mitä siis on tapahtumassa? Suomen työmarkkinanäkymät synkkenevät jatkuvasti. Moni on ollut lomautettuna ja odottaa, että lomakauden jälkeen päästään töihin. Hyvin monelle Kuitenkin selviää ensimmäisillä työviikoilla viimeistään, että lomautukset jatkuvat. Kauppa ei käy! Myöhemmin talven mittaan lomautukset muuttuvat irtisanomisiksi ja se lyö kovaa jo inflaation ja kovan verotuksen kurimuksessa elävää veronmaksajaa. Samaan aikaan maamme etevä hallitus on päättänyt leikata. Mikä voisi mennä vikaan?

He leikkaavat nimenomaan sosiaalietuuksista, joilla tämä uusi työtön olisi ajatellut pärjäävänsä jos koittaa huonot ajat. Ikävää eikö? Toki jos sattuu jäämään töitä vaille ja sattuu jopa omistamaan vaikkapa omistusasunnon. Sepä ikävää onkin, koska uuodenvaihteen jälkeen moiseen ylellisyyteen ei ole mahdollista saada asumistukea, kuten isämme ja äitimme saivat pahassa paikassa.

Vastaavia esimerkkejä on paljon etuusviidakosta, kun siihen limboon joutuu. Mutta näiden tukien oli tarkoitus olla väliaikaisia tietenkin. Harva itsensä elättämään tottunut on laskenut taloutensa pitoa sosiaalietuuksien varaan. Mehän sen maksoimme, koska niin on aikanaan ajateltu hyvä olevan ja turvaavan selustaa huonojen aikojen tullessa vastaan. Sen sijaan mitä tekee maamme johto ja se instanssi jonka piti pitää meistä huolta ja joille mandaatti on annettu?

Se moittii kerjäläisparkaa, entistä keskiluokkaista. 

”Olet laiska ja saamaton.” 

”Siksi olet jäänyt töitä vaille.”

”Siksi me leikkaamme sinulta, olethan sen ansainnut, koska sinusta tuli juuri ikävä kuluerä, eikä tuottava työntekijä”

”Työnteon pitää olla kannattavampaa kuin kotona hilluminen!”

 Tietenkin pitää, mutta entä jos työtä ei vain yksinkertaisesti ole?

”Siksi sinun tulee laatia vähintään neljä hakemusta kuukausittain, tai sinut tuomitaan.” 

Tuomitaan tulemaan toimeen vieläkin vähemmällä. Vaikka hakisit kymmentä paikkaa -et niitä saa, koska todellisuudessa ei ole mitään mitä hakea. Yritystäkään ei enää ole olemassa, jossa olit töissä. Ei myöskään sen alihankkijaa, koska ei ole tilauksia. Ei ole jatkossa kilpailijoitakaan. On vain loputtomasti tyhjiä liikepaikkoja, tyhjiä toimitiloja, purettavia kerrostaloja ja leipäjonoja, koska mikään ei kannata. Maa on ajettu tahallisesti vuosikymmeniä kestäneen prosessin avulla tilaan, josta ei ole enää inhimillistä ulostuloa.

Valtionhallinto, kunnat ja hyvinvointialueet muodostuivat aikojen saatossa tähtitieteellisiksi objekteiksi, jotka imevät kaiken sisäänsä. Ensin vähän, sitten vähän lisää ja lopulta jopa valon ja toivon tulevasta, koska joku halusi enemmän sekä kavereille myös ja valtion perustehtävä unohdettiin. Unohdettiin hyvä valtionhoito ja haluttiin edustaa EU:n toimielimissä ja sieltähän löytyi lisää samanlaisia haluajia ja rahareikiä. On mielenkiintoista katsoa mihin kaikkeen veronmaksajien rahaa virtaa esim tukina Ukrainaan tai kehitysapuun.

https://um.fi/suomen-tuki-ukrainalle

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/puolueet-erimielisia-siita-paljonko-suomen-pitaisi-maksaa-kehitysapua-nama-hankkeet-saivat-miljoonien-eurojen-tuen/8692500

Rahaa virtaa siis joka suuntaan paitsi veronmaksajien hyväksi. Onko mahdollisesti käynyt niin, että kun raha ei ole omasta taskusta otettu niin sitä käytetään holtittomasti vailla rehellisyyttä?

Jollain menee sentään hyvin tässä maassa. Niillä jotka ovat saamapuolella. Kaikki ne, jotka tämän maan saattelivat tähän katastrofiin. Heillä on makeat oltavat kaukana paratiisissa. Siellä ei ole lunta, kylmä, eikä nälkä. Siellä laulu soi ja raha virtaa. Se raha, joka meiltä perittiin, meiltä entisiltä keskiluokkaisilta. Meiltä jotka nyt ovat kerjäläisiä omassa maassaan jotka ovat yhteiskunnanrattaita olleet pyörittämässä ja kannattelemassa. 

Helppoa ei ole yrittäjäpuolellakaan. Moni työllistää itsensä yrittäjänä tai siis työllisti.

Heillä ei ole sitäkään turvaa, kuin työntekijällä. Nykyään yrittäjän tapauksessa, kun kaikki murenee, kaikki oikeasti myös murenee. Saadaksesi jonkinlaisen toimeentulon sen jälkeen, kun asiakkaat ovat kaikonneet, on toiminta ajettava alas ja myytävä kaikki. Ellei sitten ulosoton edullinen kiinteistövälitys ehdi myydä ensin. Toki silloin saattaa viekkaat muurari- tai rotaripojat sopia mukavia kytkykauppoja, olettaen, että omaisuudellasi olisikin joku tulevaisuuden odotusarvo. Tämähän oli 90-luvun lama-aikana muotia, aikana, jolloin pankin neuvotteluhuoneissa paloi valot yötäpäivää. Aina löytyy joku serkun serkku bulvaaniksi kun hyvää jaetaan. Toisaalta, vaikka olisit vähän isompikin yrittäjä voi kolaus olla myös sinun edessäsi, koska kun yhteiskunta murenee jalkojen alta, myös sinun asiakaskuntasi saattaa olla hävinnyt kartalta, jopa kansainvälisessä mittakaavassa.

Ainakaan alv-korotukset ja alarajahuojennusten poisto eivät paranna yritystoiminan

kannattavuutta. Uuden yritystoiminnan aloittamista se ei ainakaan helpota. Toisaalta, kuka on tänä päivänä niin itsetuhoinen, että lähtee yritystoimintaan? Lisäksi tuollaiset korotukset tuppaa kertaantumaan toimitusketjuissa. Kuka luulee, että 1,5 prosenttiyksikön alv-korotus on juuri 1,5% loppuasiakkaan kohdalla. Mitä luulette mitä bensiini maksaa 1.9.2024, entä sähkö ja vesi? Ruoanhinnan korotuksista puhumattakaan.

Sanotaan, että yhteiskunnan huoltosuhde on hyvin epäedullinen. Syitä kannattakin pohtia miksi näin on? Tämän maan sairaanhoitoverkosto ja palvelut rakennettiin ilman digitalisaatiota, miltei hartiavoimin pienellä palkalla ja pienellä väkimäärällä. -Pienellä verokertymällä. Suomessa on väkeä enemmän kuin koskaan ja periaatteessa maksukykyä olisi kannattelemaan tämä sotesektori helposti, mutta kun mikään ei kannata. Mitään ei kannata tehdä suomessa.

Tilanne on kuin pyromaanin jäljiltä verrattuna vaikka 80-luvun alun tunnelmiin. Koko maa on periaatteessa poltettu. Miksi ja millä älyllä tämä nykysuomi on niin ihana ja onnellinen paikka? Suomalainen on onnellinen tapaus. Iloinen ja hiukan yksikertainen, mutta myös aikalailla viinaanmenevä. 

Joten mikä tässä voisi mennä pieleen?

Me tänne jääneet ja oman onnensa nojaan jätetyt nähdään Lidlin kassalla, jos on kuponkeja!

Loppuun erilaisia lukuja:

Helsingin kaupungin

”Sompasaaren keinu”

Projektipäälikkö Risto Ahonen vahvistaa todellinen kokonais hinta 300 000€.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a57146b5-a2d1-465d-bac5-1c4840cb3f03

Vantaan kaupungin

”Hylätyt kukkalaatikot”

65 000€, kappalehinta 1300€ per laatikko.

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/7044524

Keravan kaupunki sai huomautuksen keppihevos kaupoista 108 000€.

Olisi pitänyt kilpailuttaa kun ylittää 60k hankinta summan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/keravalle-keppijumppahuomautus-kilpailutusta-kaipasi/8879438

https://valtioneuvosto.fi/budjetti-2024

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Keittiöpsykologin blogi: Ennenkin on ollut sotia – rikkaita ja köyhiä

VIDEO: Skuutilla 100km/h autojen joukossa – Äly hoi?