Poliisi saa hurjan määrän keskustelupalsta Ylilautaan liittyviä vinkkejä vuosittain. KRP on sivuston olemassaoloon tyytyväinen, sillä siitä on lainvalvojille hyötyä.
Poliisi saa vuosittain jopa toista tuhatta Ylilaudan sisällöstä huolestunutta yhteydenottoa.
KRP:n mukaan sivustolla on paikkansa, vaikka sen vihamielinen kirjoittelu on herättänyt myös huolta.
Ylilaudan kyseenalainen sisältö nousi puheenaiheeksi, kun selvisi, että Valkeakoskella teinitytön taposta epäilty mies oli kirjoittanut sivuille tappamishaaveistaan ennen henkirikosta.
Julkisuudessa huolta on aiheuttanut muun muassa keskustelupalstan naisvihamielinen kirjoittelu.
Poliitikot ovat vaatineet palstalle kuria ja tiukempaa sääntelyä. Sosiaalisessa mediassa on ehdotettu jopa sivuston sulkemista.
Kenties hieman yllättäen sivuston puolustajaksi julkisuudessa on noussut poliisi.
Lisää: Ylilautaa vaaditaan tilille törkysisällöstä – näin ylläpito vastaa kritiikkiin: ”Ihmiset ovat äänestäneet jaloillaan”
”Kaipaamme huoliviestejä”
Poliisi saa vuosittain reilut 1 500 nettivinkkiä, eli verkossa tehtävää kiireetöntä huoli-ilmoitusta, jotka liittyvät jollain tavalla Ylilautaan.
Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston rikoskomisario Antti Hyyryläinen kertoo, että ilmoituksista noin kymmenesosa johtaa jatkotoimiin.
Hänen mukaansa vinkkien määrä on hyvä asia.
– Ennaltaestävässä mielessä me kaipaammekin juuri niitä huoliviestejä kansalaisilta, ja että yhteisö on meihin yhteydessä, hän sanoo.
Poliisi on selvittänyt vihjeiden avulla esimerkiksi koulu-uhkauksia. Niitä ilmestyy juuri Ylilaudalle, sillä viestejä voi lähettää sinne näennäisen nimettömästi kuka tahansa.
KRP:n arvion mukaan keskustelupalsta myös tuo yhteen asioista kärkkäästi ajattelevia ihmisiä.
– Sivuston toiminnassa itsessään ei ole mitään rikollista, mutta se koostaa yhteen ihmisiä, joilla on aika koviakin mielipiteitä asioista. Olivat ne sitten vasemmalta tai oikealta. Se on verkkomaailman nuorisotalo ja Piritori, Hyyryläinen sanoo.
”Piritori” eli Vaasanpuistikko on Helsingissä sijaitseva levottomana pidetty aukio, joka tunnetaan muun muassa avoimesta huumekaupasta ja muista häiriöistä.
Jokainen uhkaus selvitetään
Vaikka Ylilaudan sisältö on paikoin asiatonta, sivustolla on poliisin mukaan paikkansa. Rikoskomisario Hyyryläisen mukaan ihmisillä tulee olla alusta jopa radikaalien ajatusten purkamiselle.
– Se ehkäisee vihan ja katkeruuden patoutumista. Jos on hyvin totalitaarinen valtio, jossa ei ole sijaa ihmisten äänelle ja näkemyksiä sensuroidaan tai tukahdutetaan, se lisää väkivaltakäyttäytymistä, hän arvioi.
Poliisi pitää hyvänä, että räikeää keskustelua käydään avoimesti viranomaisen valvovan silmän alla. Se helpottaa asioihin puuttumista.
Esimerkiksi koulu-uhkauksista poliisi selvittää joka ikisen.
– Jos tilanne on hyvin vakava, sinne menee poliisipartio suoraan kohteeseen, Hyyryläinen kertoo.
KRP:n mukaan yhteistyö Ylilaudan ylläpidon kanssa toimii hyvin. Sivusto luovuttaa tietoja käyttäjistään poliisin pyynnöstä.
GIPHY App Key not set. Please check settings