in , ,

Sähköpotkulautailu ja muu mikroliikkuminen ovat lainsäädännön tarpeessa.

Mikroliikkumisella tarkoitetaan tavallisten ja sähköavusteisten polkupyörien sekä kevyiden sähköajoneuvojen, esimerkiksi sähköpotkulautojen käyttämistä liikkumiseen.

Pääministeri Sanna Marinin hallituskaudella julkaistussa liikenneturvallisuusstrategiassa tunnistettiin uusien liikkumisvälineiden mukanaan tuomat haasteet liikenneturvallisuudelle.

Lainsäädännön taso ei ole pysynyt kehityksen mukana.

Mikroliikkumisessa ongelmia aiheuttavat erityisesti kyseisten liikennevälineiden pysäköinti ja niillä ajetut onnettomuudet. Liikenneturvallisuusstrategia sisälsikin useita toimenpiteitä mikroliikenteen turvallisuuden parantamiseksi.

Liikenneturvallisuusstrategian pohjalta julkaistussa arviomuistiossa esiteltiin vaihtoehtoisia tapoja, joilla sähköpotkulautailua ja mikroliikkumista voisi säännellä ja niihin liittyviä ongelmia ratkaista.

Virheellinen pysäköinti, muu liikennesääntöjen vastainen toiminta ja kuljettajien loukkaantuminen ovat näkyvimpiä ongelmia, joihin halutaan löytää ratkaisuja. Tarkastelun kohteena ovat olleet myös muille tienkäyttäjille aiheutuvat vaaratilanteet ja onnettomuuksista johtuvat kustannukset.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaisesti perustetussa lainsäädäntöhankkeessa on tarkoitus luoda mikroliikkumista ohjaavaa lainsäädäntöä. Muutoksilla parannettaisiin liikenneturvallisuutta ja annettaisiin työkaluja kaupungeille ja kunnille mikroliikkumisen hallintaan. Lisäksi keskustelussa on mukana promillerajan asettaminen näille liikennevälineille.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa keväällä 2025. Tavoitteena on, että muutokset tulisivat voimaan kesäkaudeksi 2025.

Lähde: Eduskunta

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Puhtaan energian ratkaisuja edistäville 13 hankkeelle yhteensä 72,6 miljoonaa euroa investointitukea

EU:n uusi turvapaikkasopimus haastaa Suomen maahanmuuttopolitiikan