in

Uutissivusto Axios: Vaikutusvaltainen senaattijohtaja valmis Bidenin vetäytymiseen preisidenttikilvasta

Senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumer on keskustellut presidenttikampanjan lahjoittajien kanssa demokraattipuolueen askelmerkeistä ja vihjannut lahjoittajille yksityisesti olevansa avoin muillekin ehdokkaille.

Yhdysvaltain senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumer on avoin presidentti Joe Bidenin vetäytymiselle presidenttikilvasta, kertoo uutissivusto Axios.

Viime päivien ajan Schumer on keskustellut presidenttikampanjan lahjoittajien kanssa demokraattipuolueen askelmerkeistä ja vihjannut lahjoittajille yksityisesti olevansa avoin muillekin ehdokkaille, Axios kertoo lähteisiinsä perustuen.

Sivuston mukaan Schumer on entisen presidentin Barack Obaman ja kongressin alahuoneen entisen puhemiehen Nancy Pelosin lisäksi ainoa henkilö, joka pystyy asemansa puolesta uskottelemaan Bidenia luopumaan ehdokkuudesta.

Schumerin joukot eivät kommentoineet väitteitä uutissivustolle.

Biden on saanut viime aikoina runsaasti painetta jättäytyä pois presidenttikilvasta. Aiemmin keskiviikkona elokuvataiteilija, demokraatti George Clooney vetosi Bideniin, jotta tämä vetäytyisi kilpailusta.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

SOTERI-ruuhkaa puretaan tehostetusti koko maassa

Uusi suomalainen Twitch tiimi.