in

Vantaan Myyrmäessä tapahtuneen liikenneonnettomuuden osalliset kuultu

Itä-Uudenmaan poliisi on edennyt keskiviikkona 12. kesäkuuta Myyrmäessä tapahtuneen sähköskootterin ja henkilöauton välisen liikenneonnettomuuden esitutkinnassa.

– Olemme kuulleet muun muassa useita todistajia ja tällä erää kaikki onnettomuuteen liittyvät kuulustelut on nyt saatu tehtyä. Kuulusteluissa on saatu selvyyttä tapahtumiin ja osallisuuksiin, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että sähköskootterin epäillään tulleen varsin kovalla vauhdilla suojatielle, jossa se on törmännyt henkilöautoon. Sähköskootterin kyydissä on ollut kolme 12-vuotiasta tyttöä, joista kenellekään ei ollut pyöräilykypäriä päässään.

– Törmäyksen seurauksena yksi skootterin kyydissä ollut tyttö menehtyi ja kaksi muuta saivat lievempiä vammoja, jotka tarkastettiin ja hoidettiin sairaalassa, sanoo Sartanen.

Sähköskootteria kuljettanut tyttö on alle 15-vuotias, joten hänen osaltaan asia ei tule etenemään syyteharkintaan. Esitutkinta hänen menettelynsä osalta tehdään tarpeellisessa laajuudessa. Onnettomuudessa osallisena olleen henkilöauton kuljettajan menettelyä selvitetään edelleen esitutkinnassa. Tällä hetkellä häntä epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta. 

– Poliisi on tehnyt asiassa yhteistyöstä syyttäjän kanssa. Rikosnimikkeiden osalta teemme vielä harkintaa esitutkinnan edetessä, jatkaa Sartanen.

Tiedotamme asiasta lisää, kun esitukinta etenee.

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Rovaniemen IV-hautausmaalla on tehty ilkivaltaa

Blogi: Kyberrikosten torjunta on yhteistyötä, jossa kaikilla on roolinsa