in

Perussuomalaisten knock-out

Toreilla ja turuilla ”kabanossia” tarjonneet, sekä työntekijöiden ylimpinä ystävinä esiintyneet Perussuomalaiset kokivat eurovaaleissa lähes täydellisen knock-outin. Kanveesissa ollaan ja lukua lasketaan, ehkä vielä pitkäänkin. Niissä piireissähän on yleensä hoettu, jotta sitä saa mitä tilaa.

Puolueen eliitti uskollisine lakeijoineen on selitellyt Riikka Purran vaali-iltana sanomaa, ”nyt tuli turpiin”, heikolla äänestysaktiivisuudella sekä sillä, että Perussuomalaisten kannattajia ei vaan kerta kaikkiaan eurovaalit kiinnosta.

Perussuomalaisten syväkyykkäys ”takiaispuolueeksi” johtui Petteri Orpon oikeistohallituksen brutaaleista, enimmäkseen vähempiosaisiin kohdistuvista leikkauksista ja heikennyksistä, joita Perussuomalaiset hallituksessa ja eduskunnassa kritiikittömästi tukevat.

Valtiovallan toimesta järjestetty edelleen jatkuva rajafarssi ja leikkauksille savuverhoksi heitetyt ontot puheet turvallisuusuhkista, eivät enää kannatelleet perussuomalaisten kannatusta. Leikkaukset ja pakotteet alkoivat vaikuttaa äänestäjien keskuudessa.

Jussi Halla-ahon opissa olleen, ja edelleen hänen käsinukkenaan toimivan Riikka Purran johdolla takinkäännöt, sekä petokset äänestäjiä kohtaan ovat olleet erittäin räikeitä. Riikka Purran rinnalla Timo Soini on takinkäännössä ja sanojen syönnissä mitätön kisälli. Kun puolue kääntää takkiaan aina vaan, voi se hajota myös uudestaan. Purran johdolla petos on kerta kaikkiaan liian suuri. Jotain on tapahtumassa.

Ex-puoluesihteeri Arto Luukkanen vaatii jo ennenaikaista ylimääräistä puoluekokousta tulevalle syksylle. Nyt kuoroon on liittynyt muitakin. Luukkasen mukaan kentällä muhii iso kriisi. Vuonna 2017 kannatuksen tilanne oli myös sellainen, että jotain oli tehtävä. Silloin valittiin Jussi Halla-aho puheenjohtajaksi ja Laura Huhtasaari ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Laura Huhtasaaren TikTok-videoista on pääteltävissä, että hän saattaisi tarvittaessa olla hyvinkin valmis haastamaan nykyisen puheenjohtajan Riikka Purran. Vuonna 2017 Huhtasaaren takana oli vahvoja someryhmiä, jotka vaikuttivat hänen valintaansa ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Laura Huhtasaaren taustalta löytyy edelleen ahkeria ja osaavia tukijoita, jotka vain odottavat aktivoitumista. Tai ovat voineet jo aktivoitua. Historialla on tapana toistaa itseään. ”Punaliput liehuvat, menkää töihin” huutelujen sijaan Riikka Purra voi alkaa viheltelemään, että minä tunnen, kuinka vauhti kiihtyy.

Syksy on jo lähellä. Irtiottoja on todennäköisesti tulossa. Kun ”takarivin” kansanedustajat hiljalleen sisäistävät, että jatkossa ovet pitopöytiin ovat näillä lukemilla heiltä hyvin todennäköisesti sulkeutumassa. Tällöin yhä useampi heistä huomaa, että jotain pitää tehdä.

24.6.2024

Ari Saukko

Vastaa

GIPHY App Key not set. Please check settings

Blogi: Kyberrikosten torjunta on yhteistyötä, jossa kaikilla on roolinsa

Hallituksella ja ministeri Rydmanilla eduskunnan luottamus